9.9.2020 | Kulttuuri
Viron syksyssä on paljon musiikkitapahtumia – Arvo Pärtin päivien päätöskonsertti on 11.9.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Priit Grepp
Arvo Pärtin musiikille omistetut päivät pidetään syyskuussa.
Viron konserttitalot aloittavat syksyn tullen uuden kautensa, mutta syys- ja lokakuussa on myös useita musiikkitapahtumia.
Virolaissäveltäjä Arvo Pärtin musiikille omistettuja päiviä (Arvo Pärdi päevad) vietetään ympäri Viroa 2.–11. syyskuuta. Tapahtuman aikana on konsertteja muun muassa Tallinnassa, Tartossa, Rakveressa ja Pärnussa. Festivaali päättyy Pärtin syntymäpäiväkonserttiin 11. syyskuuta Tallinnan Johanneksen kirkossa (Jaani kirik).
Virolaisen musiikin festivaalia (Eesti muusika päevad) vietetään eri puolilla maata 12.–20. syyskuuta. Tapahtuman tämän vuoden teema on kaaoksen kauneus. Jo 40 vuoden ajan järjestetty tapahtuma tarjoaa kiinnostavia klassisen musiikin konsertteja ympäri Viroa.
Kansainvälinen musiikin päivä on 1. lokakuuta, ja sitä on vietetty viime vuosina Virossa näkyvästi. Musiikkiesityksiä on voinut kuulla yllättävissä paikoissa, kuten raitiovaunussa, uimahalleissa ja toimistorakennuksissa. Tämänvuotinen ohjelma ei ollut vielä vahvistunut syyskuun The Baltic Guiden mennessä painoon.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaarvo pärt
konsertti
musiikki
Pärnu
Rakvere
Tallinna
tartto
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää