Tuoretta tietoa Virosta
4.12.2021 | Ostokset

Alatskiven linnan perinteiset joulumarkkinat pidetään tänään

Teksti Timo Huttunen
Kuva Ahto Sooaru

Alatskiven linnan perinteiset joulumarkkinat pidetään tänään

 

Tänään lauantaina 4. joulukuuta järjestetään jo perinteeksi muodostuneet Alatskiven linnan joulumarkkinat. Alatskivi on Peipsiäären kuntaan kuuluva pienkauppala Tartumaalla.

Paikalla on yli viisikymmentä kauppiasta. Tarjolla on käsin tehtyjä tavaroita: neulottuja sukkia, käsineitä ja lapasia, saippuoita sekä kosmetiikkaa, itse tehtyjä koruja ja leluja, kotitekoista teetä ja hunajaa, säilykkeitä ja piparkakkuja, jouluseppeleitä ja puutöitä.

Paikallisten esiintyjien tekemä ohjelma luo joulutunnelmaa. Linnan ravintolan joulukahvila on avoinna ja linnan kellarissa sijaitsevassa keramiikkapajassa voi tehdä sekä jouluostoksia että kokeilla itse saven muovailua.

Joulumarkkinat ovat avoinna kello 10–16. Sisäänpääsy linnaan on markkinoiden aikaan ilmainen.

Yhtenä syynä tulla kauempaakin paikalle on antiikkivaja, joka on auki ensimmäistä kertaa. Antiikin keräilijä Hans Koster Ninan kylästä, on tuonut esineitään näytteille linnaan. Lähes kahdensadan neliömetrin antiikkivaja avaa ovensa lauantaiaamuna kello 10.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
alatskivi antiikki joulumarkkinat joulumyyjäiset keramiikkapaja käsityöt Peipsijärvi Tartumaa

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää