1.7.2021 | Viro
Virossa hätätila loppuu tänään
Teksti Timo Huttunen
Viron terveysviraston johtajan Üllar Lannon määräyksestä loppuu koronaepidemian aiheutama hätätila Virossa tänään 1. heinäkuuta. Hätätilan tilalle tulee ”hätätilan vaara” -tilanne.
Syynä muutokseen on Viron parantunut koronatilanne sekä ripeästi edennyt rokotusohjelma.
Päätös alentaa terveydenhoidon valmiusastetta. Tämä tarkoittaa muutoksia etenkin sairaankuljetuksen, sairaalahoidon ja yleislääketieteellisen hoidon osalta. Terveydenhoidossa palataan asteittain normaaleihin toimintamalleihin.
Myös koronapotilaiden vuodepaikkojen määrää sairaaloissa vähennetään heinäkuusta alkaen, mutta sairaaloiden on oltava valmiina avaamaan ne tarvittaessa.
Terveysvirasto painotti, että Virossa on kuitenkin edelleen koronaepidemia.
R-luku on Virossa nyt 0,67 ja 14 päivän ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on noin 33.
Virossa kaksi rokoteannosta saaneiden osuus on noin 32 prosenttia väestöstä. Terveysviraston mukaan tartuntatilanteen heikkenemisen estämiseksi on keskityttävä ulkomailta tulevien tartuntojen torjuntaan sekä kasvatettava rokotuskattavuutta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaepidemia
hätätila
korona
pandemia
poikkeustila
rokote
terveydenhoito
Viron terveysvirasto
20.12.2024 | Viro
Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää
20.12.2024 | Viro
MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää
18.12.2024 | Kulttuuri
Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa
Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää
17.12.2024 | Viro
Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä
Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää
14.12.2024 | Viro
Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä
Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää
10.12.2024 | Viro
Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa
Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää
8.12.2024 | Viro
Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta
Suomessa on käynnissä kansalaisuuslain uudistaminen. Tähän liittyen sisäministeriö tekee parhaillaan selvitystä kaksoiskansalaisuuden tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta siirtyä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Suomi-Seuran kysely … Lue lisää
6.12.2024 | Viro
Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!