27.2.2021 | Viro
Tallinkin viime vuoden tappio on suurin koskaan Virossa
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Vuonna 2020 Tallink teki alustavien tietojen mukaan 108,3 miljoonaa euroa tappiota. Summa suurin yksittäisen yhtiön Virossa koskaan tekemä tappio.
Vuonna 2019 Tallink teki noin 50 miljoonaa euroa voittoa.
Syynä Tallinkin tekemään suurtappioon on Covid-19-pandemian aiheuttamat muutokset matkustamisessa ja valtioiden väliset matkustusrajoitukset. Osa Tallinkin aluksista seisoo tällä hetkellä toimettomina satamissa.
Tallinkin matkustajamäärä väheni vuonna 2020 verrattuna edellisvuoteen peräti 62 prosenttia. Yhtiön taloudellinen tilanne on kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvä. Tallink ilmoitti, että sillä oli vuoden 2020 lopussa likviditeettipuskuria 147 miljoonaa euroa.
Vuonna 2020 yhtiö ei maksanut osinkoja.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaCovid-19
korona
liikevoitto
matkustajalaiva
matkustusrajoitukset
Tallink
tappio
tilinpäätöstiedot
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää