20.2.2021 | Kulttuuri
Virossa hehkutetaan Lauran esiintymistä UMK:ssa
Teksti Timo Huttunen, kuva Yle / Mona Salminen

Virolainen Laura Põldvere kilpailee Play-kappaleellaan Uuden Musiikin Kilpailussa, joka on samalla Suomen Euroviisukarsinta. UMK järjestetään Tampereella 20.2.2021 kello 21.00 alkaen. Kilpailussa on mukana seitsemän finalistia. Voittaja matkaa Rotterdamiin, Alankomaihin.
Suora finaalilähetys nähtävissä ja kuultavissa Yle TV1:llä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa ja Yle X3M:ltä.
Laura on edustanut Viroa Eurovision laulukilpailussa kaksi kertaa vuosina 2005 ja 2017.
Play-kappaleen tekijöinä ovat Karl-Ander Reismann, Reinis Straume ja Laura itse. ”Kilpailuun on valmistauduttu jo neljä kuukautta ja minulle se on ollut ainutlaatuinen kokemus”, kertoo Laura.
Virolaisessa mediassa on Lauran esiintymisestä kerrottu paljon. Esimerkiksi yleisradioyhtiö ERR on lisännyt verkkosivulleen linkin, jonka kautta esitystä voi seurata myös Virossa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaERR
Euroviisut
Eurovision laulukilpailu
laura põldvere
UMK
YLE Areena
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää