Viro on luomun suurmaa – maassa on toiseksi eniten luomuviljeltyä peltoa EU:ssa
Teksti Mikko Virta, kuvat Lauri Laan, Andrei Chertkov
Virolaisia luomutuotteita löytyy jo runsaasti ruokakauppojen valikoimista. Kuvassa karpalolimonadia, tuoretattaria ja mustikkahilloa – kaikki luomua.
Harva ehkä tietää, että Viro on Euroopan kärkimaita luomuviljelyssä. Vuonna 2019 Virossa oli toiseksi eniten luomuviljeltyä peltoa EU:ssa. Enemmän oli vain Itävallassa.
”22 prosenttia koko viljelyalasta on Virossa luomua”, kertoi Airi Vetemaa Viron Luomumaatalouden säätiöstä.
Ja luomumaan pinta-ala sen kuin kasvaa Virossa. Vetemaan mukaan tänä vuonna lisääntyy noin 5 000 hehtaaria.
”Luomutuottajien määrä ja luomumaan pinta-ala ovat kasvaneet jo vuosia tasaisen varmasti”, hän kertoo.
Kaiken kaikkiaan Viron luomuviljelty peltoala oli vuonna 2019 yli 224 000 hehtaaria. Vertailuksi: Suomessa oli luomuviljelyssä viime vuonna 306 000 hehtaaria eli 13,5 prosenttia koko peltoalasta. EU:ssa luomumaata oli keskimäärin 8 prosenttia.
Syitä luomutuotannon suosioon on Vetemaan mukaan useita. Muun muassa paikalliset maatalousperinteet, ympäristöolosuhteet ja tukisysteemit ovat suosineet luomutuotannon kasvua Virossa.
Erilaisia luomutuotteita löytyy jo helposti virolaisten ruokakauppojen hyllyiltä. Airi Vetemaan mukaan luomutuotteiden kysyntä kasvaa vuosi vuodelta, mikä vaikuttaa myös kauppojen valikoimiin.
”Luomutuotteiden valikoimat ovat yhä parempia niin ruokakaupoissa kuin myös suoraan tuottajilta ostettaessa.”
Esimerkiksi luomumaitotuotteiden määrä on tuplaantunut viimeisen viiden vuoden aikana. Luomu on löytänyt tiensä myös koulujen ruokaloihin.
”Luomuruokaa on nyt jo monissa kouluissa ja päiväkodeissakin.”
Vetemaa nostaa esiin erityisesti Tarton kaupungin, joka on edistänyt luomuruuan tulemista kouluihin.
Viron paras luomutuote ja -tuottaja palkitaan syyskuussa perinteisessä luomualan kilpailussa. Airi Vetemaa on mukana valitsemassa parhaita tuotteita.
”Tällä kertaa kilpailussa on mukana maito- ja lihakarjan kasvattajia, vuohitiloja, viljelytiloja ja hunajantuottajia. Yhteensä kuusi tilaa eri puolilta Viroa”, Vetemaa kertoo.
Parhaan luomutuotteen tittelistä kilpailee peräti 52 eri tuotetta. Vetemaan mukaan kilpailussa palkitaan paras ruoka ja juoma erikseen.
”Kilpailussa on mukana maitotuotteita, leivonnaisia, välipaloja, valmisruokia ja erilaisia juomia.”
Viime vuonna parhaaksi luomutilaksi valittiin lihakarjaa kasvattava Vilsi Angus -yritys ja parhaaksi luomuruoaksi Saaregurmeen valmistama BabyCool -lastenruokasarja.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheesta