25.7.2020 | Viro
Flixbus aloitti liikennöinnin Virossa – Tallinnasta pääsee yhtiön busseilla edullisesti Riikaan ja Varsovaan
Teksti Mikko Virta, kuva Flixbus
Saksalainen Flixbus aloitti liikennöinnin Virossa heinäkuussa. Flixbus on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista bussiyhtiöistä.
Saksalainen halpabussiyhtiö Flixbus aloitti liikennöinnin Virossa 16. heinäkuuta. Yhtiön busseilla pääsee muun muassa Riikaan, Kaunasiin ja Varsovaan.
Suomalaisia matkailijoita ajatellen on kätevää, että bussit lähtevät myös sataman D-terminaalista.
Lippu Tallinnasta Varsovaan maksaa noin 36 euroa. Varsovan kautta on mahdollista jatkaa matkaa esimerkiksi Berliiniin. Tallinnan satamasta Riikaan pääsee alle 10 eurolla. Lippuja voi ostaa internetistä ja sovelluksen avulla.
Baltiassa Flixbusin yhteistyökumppanina on liettualainen Ollex. Vihreissä Mercedes-busseissa on langaton internet, ilmastointi, sähköpistorasiat ja WC.
Saksalainen jättihalpabussiyhtiö Flixbus liikennöi noin 30 maassa yli 2 500 kohteeseen.
Tallinnasta pääsee tällä hetkellä muihin Euroopan kaupunkeihin myös kahden muun yhtiön busseilla. Lux Express ja Ecolines liikennöivät muun muassa Riikaan, Vilnaan, Pietariin ja Varsovaan.
Lisää joukkoliikenteen käytöstä Virossa voi lukea tästä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta
bussiliikenne
flixbus
25.7.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viroon sijoitetaan 600 ruotsalaista vankia Viro ja Ruotsi allekirjoittivat 18. kesäkuuta vankilavuokrasopimuksen. Viisivuotinen sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden käyttää Viron … Lue lisää
23.7.2025 | Historia
Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan
YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää
22.7.2025 | Historia
Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi
Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Viro
Mainos Itä-Viron helmet – kymmenen pakollista kohdetta
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
8.7.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Mikä tekee matkailusta niin kiehtovaa ja koukuttavaa? Sanotaan, että matkailu avartaa. Se pitää paikkansa. Kun maisemat vaihtuvat ja et … Lue lisää
4.7.2025 | Viro
Idän ja lännen portilla
Korkealla rantatörmän päällä Narvan kaupunkia vartioi mahtava Hermannin linna ja toisella puolella Iivananlinna röyhistelee paksumuurista rintaansa. Näiden kahden välillä … Lue lisää
23.6.2025 | Viro
The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!
11.6.2025 | Viro
Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?
Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää