15.4.2020 | Kulttuuri
Verkkouutinen Kuorolaulu on Viron suosituin kansankulttuuriharrastus, kansantanssi toisena
Virossa lapset ja nuoret harrastavat paljon kuorolaulua. Kuva on vuoden 2017 lasten ja nuorten laulu- ja tanssijuhlasta.
Vuonna 2019 Virossa oli 37 300 kuorolaulun harrastajaa, selviää Viron tilastokeskuksen tuoreesta tilastosta.
Tilastokeskus on tilastoinut niin sanotun kansankulttuurin (rahvakultuur) harrastajamäärät, joista kuorolaulun harrastajat muodostavat 45,2 prosenttia.
Toiseksi suosituin kulttuuriharrastus on kansantanssi, 26,2 prosenttia kansankulttuurin harrastajista.
Muut kansankulttuurialat ovat harrastajamääriltään selvästi pienempiä, sillä kolmanneksi suurin ryhmä, harrastajateatteri, muodostaa 6,6 prosenttia kansankulttuurin harrastajista.
Kaikkiaan kansankulttuurin eri alojen harrastajia on Virossa 82 500. Määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 6 000 harrastajalla.
Tuhatta ihmistä kohden harrastajia oli eniten etelävirolaisessa Võrun maakunnassa. Suhteessa paljon harrastajia on myös Läänen, Põlvan ja Viljandin maakunnissa sekä Saarenmaalla. Vähiten harrastajia suhteessa väkilukuun on Itä-Virumaan maakunnassa sekä Tallinnassa.
Vuonna 2019 kansankulttuurin harrastajia kokosi yhteen erityisesti joka viides vuosi pidettävät laulu- ja tanssijuhlat.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestakansankulttuuri viro
kansantanssi viro
kulttuuriharrastukset viro
kulttuurimatka
kuorolaulu viro
kuoro viro
Tallinna
virolainen kuoro
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää