Verkkouutinen Virossa on todettu 352 koronavirustartuntaa – suhteessa eniten tapauksia on Saarenmaalla
Tallinnan vanhankaupungin kaduilla on poikkeustilan takia tällä hetkellä varsin hiljaista.
Maanantaiaamun 23.3. tilanteen mukaan Virossa on todettu 352 vahvistettua koronavirustartuntaa. Testejä on tehty 3 724. Sairaalahoidossa on viruksen takia 15 henkilöä, joista neljä on tehohoidossa. Kahden tehohoidossa olevan tila on kriittinen. Koronaviruksesta johtuvia kuolintapauksia Virossa ei ole ollut.
Absoluuttisina lukemina tartuntoja on eniten Harjumaan maakunnassa (128), johon muun muassa Tallinna kuuluu. Esimerkiksi Viljandin maakunnassa todettuja tartuntoja on kaksi ja keskivirolaisissa Jõgevan ja Järvan maakunnissa kummassakin yksi.
Suhteessa maakunnan väkilukuun vahvistettuja virustartuntoja on kuitenkin eniten Saarenmaan saarella, jossa on todettu 110 tartuntaa. Toiseksi eniten tartuntoja suhteessa väkilukuun on etelävirolaisessa Võrumaan maakunnassa (38).
Saarenmaan koronavirustartunnat saivat todennäköisimmin alkunsa milanolaisen lentopallojoukkueen vierailusta saarella 4.–5. maaliskuuta. Lentopallojoukkue Saaremaa Võrkpalliklubi pelasi Kuressaaressa kaksi ottelua Milano Powervolleyta vastaan.
Saarenmaalle sekä Muhun, Hiidenmaan, Vormsin, Kihnun, Ruhnun ja Manijan saarille on suljettu kaikki liikenne Viron mantereelta lukuun ottamatta esimerkiksi lääkäreiden ja muun terveydenhoitohenkilöstön liikkumista.
Viron koronavirustartuntoja ja -tilastoja esittelevää tietoa löytyy tältä Viron terveysviranomaisten sivulta.
Tästä löydät The Baltic Guiden koronavirusaiheisen tietopaketin.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andres Raudjalg / Toolbox Estonia
Lue lisää samasta aiheestacorona tallinnassa covid viro eckerö line korona korona laivoilla koronavirus viro laivaliikenne korona tallink korona viking line korona