Riihitalo on virolainen talotyyppioivallus – tutustu riihitaloon Viron ulkomuseon joulukylässä

Viron ulkomuseossa Tallinnassa pääsee joulun aikaan tutustumaan myös erilaisiin perinneleikkeihin.

Viron ulkomuseossa Tallinnan Rocca al Maressa voi nähdä perinteisiä virolaisia maalaistaloja. Virolainen maalaistalo näyttää hyvin erilaiselta kuin suomalainen, sillä siinä on omaperäisiä ratkaisuja.

 

Virossa ja Suomessa vanhan maalaistalon perusmuoto oli savupirtti. Varaava uuni, eli esimerkiksi leivinuuni tai pönttöuuni, on aika tuore keksintö. Varaavia uuneja alettiin rakentaa Suomessa 1600-luvulla ja ne yleistyivät vasta 1700-luvulla, kun tiilien valmistus kehittyi ja tiilet halpenivat. Tiiliä tarvittiin niin uunin muuraukseen kuin savupiipun rakentamiseen.

Keskiajalla parempi väki lämmitti avotakalla, josta johti savuhormi suoraan ulos eikä mitään peltejä ollut. Lämmintä riitti niin kauan kun tuli paloi. Toisaalta ilmanvaihto toimi. Keskiaikaisissa linnoissa saattoi olla hieman kehittyneempiä lämmitysjärjestelmiä, esimerkiksi lämmitettiin valtavaa kivikasaa varsinaisen uunin päällä. Savu tuli uunin suuaukosta, mutta se oli eri tilassa kuin uunin päällys ja kivet. Kivikasasta lämpö johdettiin sitten erilaisia kanavia pitkin ylempänä oleviin linnan asuinhuoneisiin.

Talvisessa pohjolassa tavallinen kansa eli mukavammin kuin rikkaat tai aateliset. Savupirtti oli lämmin ja lämpöä riitti koko päiväksi. Savupirtti oli oikeastaan iso savusauna, iso niin kiukaaltaan, jota uuniksi kutsuttiin ja iso tilavuudeltaan. Kerran päivässä avattiin ovi sekä räppänä ja lämmitettiin uuni. Kun uuni oli kuuma, vietiin viimeisetkin kekäleet ulos ja tuuletettiin hyvin. Ei savupirtissä ollut senkään vertaa savun käryä kuin savusaunassa. Nokea toki oli, mutta perinteisesti pirtissä lämmityksen aikana säilytettiin mahdollisimman vähän tavaraa ja pinnat tietenkin putsattiin aina lämmityksen jälkeen.

Savupirtissä uuni hohkasi kuumuutta ja kaikki ruoka kannatti siis hauduttaa, toki lämmittämisen aikana voitiin myös keittää. Ruuan valmistamisen tapa vaikuttaa ruokalajien valikoimaan ja siksi esimerkiksi Virossa ja Suomessa perinneruuissa on niin paljon laatikoita ja haudutettuja patoja. Kesällä ei tietenkään tarvinnut lämmittää, joten talossa tarvittiin kesäkeittiö tai keittokota, jossa kokattiin lämmityskauden ulkopuolella.

 

Riihitalo

Virossa ja Suomessa on sama savupirtti, mutta siihen se samankaltaisuus sitten loppuikin. Suomalainen savupirtti oli kaskihalmeen laidalla, metsän reunassa jossain korven kätköissä. Virolainen savupirtti oli puolestaan peltojen vieressä ja osa kotikylää. Siinä missä Suomessa pantiin honkaa nurin ja rakennettiin jokaiseen tarpeeseen oma erillinen talo, Virossa yhdisteltiin toimintoja.

Virolainen oivallus oli riihitalo. Riihtä tarvittiin vähän aikaa ja vain kerran vuodessa. Miksi siis rakentaa erillinen rakennus, kun riihenä voitiin ihan hyvin käyttää asuinpirttiä? Uunin piti vain olla riittävän suuri. Näin sitten Virossa tehtiinkin. Syksyllä savupirtti tyhjennettiin ja uuni lämmitettiin kunnolla kuumaksi. Katon rajaan laitettiin orret ja sinne vilja kuivumaan. Toki tarvittiin puimatila ja sellainen syntyi savupirtin jatkeeksi. Riihenaluseksi sellaista kutsuttiin. Tuvassa kuivattiin ja tuvan jatkeessa puitiin.

Virolainen maalaistalo sai muotonsa. Se näyttää isolta, mutta lämmintä asuintilaa oli vain savupirtti toisessa päädyssä ja muun katon alla oli vain kylmää varastotilaa. Kun vilja oli puitu kylmässä, tilassa oli tavallisesti suuli eli ajopelitalli. Joissain paikoissa kylmää varastotilaa käytettiin myös vetohärkien tallina.

Riihitalon pihapiiriin kuuluivat tietysti aitat, joissa säilytettiin tavaraa ja viljaa. Aivan kuten savusaunat, paloivat savupirtitkin silloin tällöin. Uuden talon rakentaminen ei ollut ongelma, mutta jos syömäviljat ja etenkin siemenviljat paloivat samalla kertaa, niin se oli jo pahemman laatuinen ongelma. Viljaa varastoitiin siis paikassa, jossa ei ollut uunia tai tulta.

Pihapiiriin kuului tietenkin kesäkeittiö, talli, navetta ja lampola. Jossain päin Viroa sauna ja lampola yhdistettiin. Kun saunottiin, niin lampaat vain ajettiin ulos. Tavallisempaa oli kuitenkin rakentaa oma erillinen saunarakennus. Vain joillakin rajatuilla alueilla oltiin niin rationaalisia, että savupirttiä käytettiin paitsi riihenä, myös saunana.

 

Erinomainen keksintö

Kartanoissa mietittiin tapaa lämmittää niin, että ei tarvinnut lämmittämisen aikana paeta savua ulos. Keksittiin idea, jota voisi kutsua vaikka suppilosavupiipuksi.

Kartanossa oli useita huoneita, joita lämmitettiin aluksi sisäänlämpiävällä uunilla, aivan kuten tavallisia savupirttejä. Sitten joku keksi laittaa uunin seinän viereen niin, että tulisija tuli huoneen ulkopuolelle. Vähän samalla periaatteella kuin linnoissa lämmitettiin kuumaa ilmaa hohkaavia kivikasoja.

Sitten keksittiin, että useamman huoneen tulisijat voisi laittaa samaan tilaan ja siihen tilaan rakentaa savupiippu. Tulos oli suppilosavupiippu. Itseasiassa kyse oli suppilomaisesta huoneesta, jossa katossa oli reikä ja joka oli tarpeeksi suuri, että sen kautta voitiin lämmittää useaa ”savupirtti”-uunia ja tietenkin suppilosavupiipussa piti olla ulko-ovi, jonka kautta saatiin tuotua halkoja uuneihin.

Suppilosavupiippu oli erinomainen keksintö. Asuinhuoneet pysyivät lämpiminä ja puhtaina. Idea oli niin hyväksi koettu, että kun 1600-luvulla kartanoihin ruvettiin rakentamaan normaaleja varaavia kakluuneja, niin nekin rakennettiin siten, että niitä voitiin lämmittää huoneen ulkopuolelta.

Kartanoiden alustalaiset luonnollisesti tutustuivat suppilosavupiippuun, kuka lämmittäjänä, kuka ihan herrasväen puolella asioita hoitamassa käyden. Keksintö otettiin omaan käyttöön.

Virolaiseen maalaistaloon tuli asuinpääty. Savupirtin uuni rakennettiin pirtin kulmaan niin, että sen pääty oli yhdessä uudessa kamarissa ja kylki uudessa suuressa tuvassa. Nyt oli tavallisellakin kansalla lämmintä ja puhdasta. Samalla lämpimän asuintilan määrä kasvoi ehkä kaksinkertaiseksi. Toinen uudistus oli verstas savupirtin ja kylmän tilan väliin. Kun oven avasi pirtin puolelle, siellä oli suhteellisen lämmintä tehdä puutöitä ja kun ovi pidettiin kiinni lämmittämisen aikana, niin verstas työkaluineen pysyi puhtaana.

Savupirttikansoista toinen asui ahtaasti yhden tuvan savupirtissä ja toinen useamman huoneen siistissä ”sisäänlämpiävässä” asumuksessa. Virolaisten asuinolot olivat suomalaisia paremmat vuosisatojen ajan.

 

Savupirtistä keittiöksi

Kun uuneja ruvettiin muuraamaan, muuttui suomalainen maalaistalo täysin. Siihen tuli se tuttu ”tupa, eteinen sekä peräkammari ja leivintupa” -rakenne.

Virolainen maalaistalo puolestaan säilytti perusrakenteensa. Savupiipullinen uuni oli leivinuuni ja kutistunut savupirtti oli talon keittiö. Asuinkamarien koko kasvoi ja niihin rakennettiin omat kakluunit. Virolaisen maalaistalon keskiaikainen rakenneratkaisu oli kuitenkin niin toimiva, että se jäi elämään, vaikka ajat muuttuivatkin. 

 

Lähde historia-artikkelin jalanjäljille!

Luitko Antti Sarasmon historia-artikkelin ja haluat tietää lisää?

Viron eri aikakausien joulunviettotapoihin pääsee tutustumaan ja samalla virittäytymään joulutunnelmaan Viron ulkomuseossa Tallinnassa (Eesti vabaõhumuuseum).

14.–15. joulukuuta ulkomuseo muuttuu joulukyläksi, jonka teemana on joulu-uskomukset ja joulun ihmeet läpi vuosisatojen. Kauniisti meren rannalle levittäytyvän museon eri aikakausien rakennuksissa voi kokea niin talonpoikaisajan joulua, Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan joulua kuin neuvostoajan jouluakin.

Museon lukkarin tilalla (Köstriaseme talu) tunnelma on harras, sillä lukkari valmistautuu joulun jumalanpalveluksiin. Riihen puolella voi tehdä olkisia joulukoristeita.

1930-luvun joulutunnelmaa on museon Laun kaupassa, jossa puodin mamsellit antavat asiakkaille vinkkejä, mitä joulupakettiin kannattaa kääräistä. Kaupan yhteydessä voi myös tehdä itse joulukortteja.

Härjapean talossa keskitytään neuvostoajan jouluun, jolloin kristillisen joulun vietto oli kielletty. Siksi Härjapeassa keskitytäänkin vuodenvaihteen juhlintaan ja odotetaan Joulupukin sijaan Näärivanaa.

Eikä joulua ilman joulumusiikkia. Kumpanakin joulukylän päivänä museon tunnelmallisessa Sutlepan kappelissa esiintyy kello 12–15 useita eri kuoroja. Sunnuntaina kello 15 kappelissa on jumalanpalvelus.

Museomatkaan ja jouluun kuuluu ruoka. Museon krouvissa saa levähtää museoalueella kiertelyn jälkeen ja nauttia perinteisiä pyhien ajan herkkuja.

 

Viron ulkomuseon joulukylä, 14.–15.12., Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna.

 

Teksti Antti Sarasmo, tietolaatikon teksti Silja Hurskainen, kuvat Viron ulkomuseo, Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
joulukylä riihitalo savupirtti ulkomuseon joulukylä virolainen rakentaminen virolaiset talot virolaisten historia Viron ulkomuseo