Tuoretta tietoa Virosta
10.10.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Ulkoilmanäyttely Tallinnan Kalamajan alueen historiasta

Ulkoilmanäyttely Tallinnan Kalamajan alueen historiastaHans Soosaar kuvasi 1920-luvulla Tallinnan Kalamajan alueen asukkaita. Kuvassa on osoitteessa Wäike Batarei / Väike-Patarei 2–7 asunut Jüri. Soosaar oli kirjoittanut kuvan taakse, että jalkansa vammauttanut Jüri oli 75-prosenttisesti työkyvytön eikä käynyt töissä, toisin kuin vaimonsa. Koti oli pimeässä kellariasunnossa, jonka vuokra oli 500 kruunua. Pariskunnalla oli alivuokralaisia.

Tallinnan Kalamajan kaupunginosan Kalamajan museo on avannut ”Mihin ei auringonvalo paista” -nimisen ulkoilmanäyttelyn  Pohjois-Tallinnan kaduilla. Näyttelyssä on esillä valokuvatoimittaja Hans Soosaarin valokuvasarja ankeista asunto-olosuhteista Kalamajan kaduilla 1920-luvulla. Hans Soosaar (1903–1961) oli yksi ensimmäisistä valokuvatoimittajista Virossa. 

Kymmenen valokuvaa on sijoitettu samojen talojen eteen, joissa kuvien ihmiset asuivat yli 90 vuotta sitten. Näyttelyä täydentävät kertomukset kuvissa esiintyvistä ihmisistä. Valokuvat ovat esillä seuraavissa osoitteissa: Kotzebue 16, Tööstuse 4 ja 26, Vabriku 6, Kesk-Kalamaja 11, Võrgu 25, Küti 15, Väike-Patarei 2 ja 11 ja Suur-Patarei 10.

Näyttelyn yhteydessä voi osallistua vironkielisiin kaupunkikierroksiin 19.10–1.11.2019. Retket kestävät noin tunnin ja alkavat Kalamaja-museon edestä (Kotzebue 16) kello 19. Osallistuminen on ilmaista.

 

Teksti Vesa Häkli, kuva Kalamaja Muuseum / Hans Soosaar (AM _ 16313:6 F 5900:6)

Lue lisää samasta aiheesta
hans soosaar kalamajan kaupunginosa kalamajan museo kalamajan talot näyttely kalamajassa tallinnan kalamaja valokuva valokuvanäyttely

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää