Löydä Tallinnan sisustusapajat
Hektor Light -valaisinliikkeen valikoima on sananmukaisesti häikäisevä. Jokaiseen tyyliin ja tarpeeseen on varmasti sopiva lamppu.
Pärnu maanteen varrella on suurin sisustusliikkeiden keskittymä.
Kun ajaa pari kilometriä Tallinnan keskustasta Pärnua päin, silmissä alkavat vilkkua sanat ”mööblipood” ja ”sisustuspood”.
Kymmenien mööpeli- ja sisustuspuotien suma alkaa Pärnu maanteen ja Tondi-kadun risteyksestä ja jatkuu kolmisen kilometriä Järve-ostoskeskukseen.
Järve-keskusta voikin pitää eniten rakentamiseen ja sisustukseen keskittyneenä ostarina, sillä alan liikkeitä on keskuksessa lähes 40.
Peilejä ja lasiovia myyvässä Andres Klaasistuudiossa tiedetään, että välillä Järve-keskukseen putkahtaa bussillinen sisustusintoisia suomalaisia.
Myymälän johtaja Maiu Karton kertoo, että paikan päältä voi ostaa mukaan vaikkapa peilin, mutta ennen kaikkea myymälä on hyvä paikka suunnitella kotiin sopivaa lasi-, peili- tai vaikka saunaratkaisua. Andreksesta voi tilata Suomeen rakentajat suunnittelemaan parhaiten itselle sopivat vaihtoehdot.
Hektor Light -valaisinliikkeessä valo hehkuu kaikissa muodoissaan. Myymälän edustajan Agnes Soosaaren mukaan valaisimissa tällä hetkellä suosittuja ovat mustan ja mattakullan väriset valaisimet. Pitkään muodissa olleet vaskipintaiset valaisimet alkavat jäädä taka-alalle.
Eikä unohdeta saunaa! Saunamaailm-myymälässä on kaikkea kiuaskivistä saunakaljaan. Liikkeessä voi suunnitella vaikka saunan mediakeskuksen.
Saunomisen jälkeen voi uinahtaa virolaisen huonekaluvalmistaja Raven sängylle tai sohvalle. Haapsalun seudulla valmistettavat pehmeät huonekalut istuvat skandinaaviseen makuun. Kaupan on myös vähitellen suosiotaan kasvattavia höyhentäytteisiä sohvia.
Jos Järve-keskuksessa on aikaa vain yhteen, valinta voisi olla kahteen kerrokseen levittäytyvä Aatrium-sisustusmyymälä. Sen valikoimissa on kaikkea, mitä voi kotiin tai konttoriin tarvita.
Tallinnan sisustusliikkeiden keskittymiä
Pärnu maanteen liikkeet
Järve-keskus, Pärnu mnt 238, Tallinna. Lähes 40 eri sisustusliikettä.
Pärnu maanteen kymmenet muut liikkeet, kuten Wermstock, Skandinaavia Tapeedisalong, Isku, NordIn, Muster, Arens ja Lincona.
Sataman lähellä
Poordi-kadun liikkeet Intera ja Treimann.
Narva maanteen liikkeet Softrend (sohvat), Stelling (maalit ja muut pinnoitteet), D_Sign (sisustussuunnittelu).
Jõe- ja Tuukri-katujen liikkeet, kuten Oriens, Andi Mööblikoda ja U & K Interiors.
Lasnamäe
Vaibaparadiis (matot), Tähesaju tee 27.
Veerenni-kadun ympäristö
Koduluks (liukuovet, vaatekaapit), Veerenni 24.
Oot-Oot Stuudio (sohvat, nojatuolit), Veerenni 24.
Tekero (lattiatarvikkeet), Veerenni 24.
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo
Lue lisää samasta aiheestajärve-keskus pärnu maanteen sisustusliikkeet sisustuskauppoja tallinnassa tallinnan hyvät sisustuskaupat tallinnan rakennustarvikekaupat tallinnan sisustusliikkeet tallinnan sisustusmyymälät tallinnan sisustuspuodit