Tuoretta tietoa Virosta
9.2.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen West Side Story -musikaali on Estonia-oopperan kevään tapaus – lipunostoon kannattaa kiirehtiä

West Side Story -musikaali on Estonia-oopperan kevään tapaus – lipunostoon kannattaa kiirehtiäVironkielisen West Side Story -musikaalin Tonyn roolia näyttelevä Heldur Harry Põlda sai musikaalin esittelytilaisuudessa kainaloonsa vironkielisen version Marian, Hanna-Liina Võsan (vas.) sekä Jade Daviesin, joka on Maria musikaalin englanninkielisessä versiossa.

Maailman kenties suosituin musikaali, Leonard Bernsteinin säveltämä West Side Story tulee ensi-iltaan Tallinnan Estonia-oopperassa 24. toukokuuta 2019.

West Side Storya on ennen tätä vuotta esitetty Virossa neljä kertaa, ensimmäisen kerran 1960-luvulla.

Tämänkertaisesta ohjauksesta tekee poikkeuksellisen se, että musikaalia esitetään ensimmäistä kertaa sekä viroksi että englanniksi. Musikaalin Estonia-oopperalle ohjaa Georg Malvius.

Vironkielisen version pääosassa Mariana on Virossa hyvin tunnettu laulaja Hanna-Liina Võsa.

Miespääosassa Tonyna on 22-vuotias Heldur Harry Põlda, jonka upea ääni ja lavakarisma oli musikaalin esittelytilaisuudessa omaa luokkaansa.

Põlda on Virossakin vielä suurelle yleisölle melko tuntematon. Nuori mies on laulanut Estonia-oopperan poikakuorossa, ja hänen opinahjonaan on nyt Guildhall School of Music and Drama Lontoossa.

Englanninkielisen esityksen ensi-ilta on Estoniassa 24. toukokuuta ja vironkielisen 26. toukokuuta. Esityksiä on kummallakin kielellä toukokuussa, kesäkuussa ja elokuussa.

Lippuja on myyty jo runsaasti ja tunnettu musikaali vetää varmasti katsojia paljon. Jos mielii päästä musikaaliklassikkoa katsomaan, kannattaa liput varata mahdollisimman nopeasti. Lippuja voi ostaa Piletimaailm-palvelusta.

Musikaalia esiteltiin lehdistölle Tallinnassa tällä viikolla.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
estonia-ooppera hanna-liina võsa heldur harry põlda leonard bernstein liput estonia-oopperaan musikaali estoniassa musikaali virossa west side story

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää