Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2019 | Kolumnit

Parlamenttivaalien alla on oikeistopopulismi nousussa

Parlamenttivaalien alla on oikeistopopulismi nousussa

Virossa on parlamenttivaalit maaliskuussa. Parlamentin eli Riigikogun kokoonpanoon on mielipidemittausten mukaan tulossa suuria muutoksia. Yksi tärkeä tekijä tähän on viiden prosentin äänikynnys.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että nyt parlamentissa oleva Vapaapuolue ei äänikynnystä ylitä. Vanhoista puolueista tippumisvaarassa ovat Isänmaa-puolue ja Sosiaalidemokraatit.

Isänmaa-puolueella ei ole kansaan vetoavaa ohjelmaa eikä johtoa. Puolue on myös paitsiossa siksi, että Viron konservatiivinen kansanpuolue EKRE käyttää retoriikassaan samoja elementtejä kuin Isänmaa, mutta paljon jyrkemmin.

Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja, ministeri Jevgeni Ossinovski on Virossa leimaantunut alkoholiveron korottajaksi. Demarit ovatkin ottaneet tehtäväkseen holhota kansalaisia sen sijaan, että olisivat yrittäneet korjata sosiaalisia epäkohtia. Puolueen kannatus on laskenut muutamassa vuodessa yli kahdestakymmenestä prosentista noin kuuteen prosenttiin.

 

Eniten kannatustaan on kasvattanut EKRE. Puolue toimii kuten muutkin Itä-Euroopan populistiset oikeistopuolueet: korostaa nationalismia, lietsoo muukalaisvihaa ja suhtautuu kaikkiin vähemmistöihin äärimmäisen torjuvasti.

Puolue haikailee paluusta menneeseen maailmaan, jollaista ei koskaan ole ollutkaan. EKRE:n vaalilupaukset ovat täysin epärealistisia. Yhtenä esimerkkinä on suunnitelma pyytää Viron puolustusvoimille Yhdysvalloilta miljardi dollaria.

Lisäksi EKRE lupaa alentaa veroja, mutta samaan aikaan lisätä yhteiskunnan tarjoamia palveluja. Yhtälö tuntuu mahdottomalta. Lupaukset ovat utopistisia, mutta mielipidemittausten mukaan yli kaksikymmentä prosenttia virolaisista uskoo niihin. 

Keskustapuolue on onnistunut pääministeri Jüri Ratasin johdolla karistamaan päältään entisen puheenjohtajan Edgar Savisaaren synkän varjon.

Keskusta on parkkeerannut Viron suurimmaksi puolueeksi yli kolmenkymmenen prosentin kannatuksellaan. Puolueella on vahva tuki myös Viron venäjänkielisten keskuudessa.

 

Reformipuolue on ollut näkymätön puheenjohtaja Kaja Kallasin kaudella. Uudelta puheenjohtajalta odotettiin selviä kannanottoja ja vahvoja mielipiteitä. Kallas on kuitenkin ollut yllättävän vaisu.

Oppositiossa olevalla Reformipuolueella olisi unelmatilaisuus tehdä huima vaalivoitto. Kannatus kuitenkin jäänee samaksi kuin edellisellä kerralla eli puolueen äänisaalis on noin kaksikymmentäviisi prosenttia.

Kaja Kallas ilmoitti julkisesti, että Reformipuolue on valmis tekemään yhteistyötä kaikkien muiden ryhmien kanssa lukuunottamatta EKRE:ä. Eli Virossa on sama tilanne kuin esimerkiksi Ruotsissa: muut puolueet eivät halua tehdä yhteistyötä äärioikeiston kanssa.

Parlamenttiin voi nousta myös yksi täysin uusi ryhmä, Eesti 200 -puolue. Vasta lokakuussa 2018 perustettu puolue on herättänyt paljon kiinnostusta, mutta sen menestymisestä on vielä vaikea sanoa mitään.

Seuraavien vaalien jälkeen Virossa on kolme suurta puoluetta: Keskustapuolue, Reformipuolue ja EKRE. Hallitusneuvotteluista on tulossa vaikeat. Todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää Reformipuolueen ja Keskustapuolueen muodostama hallitus, vaikka ne ovat tähän asti olleet toistensa päävihollisia.

 

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta
parlamenttivaalit Virossa

7.11.2025 | Kolumnit

Virossa ei olla puolueuskollisia

Virossa ei olla puolueuskollisia

Virossa järjestettiin lokakuussa paikallisvaalit. Muutokset puolueiden kannatuksissa olivat huomattavan suuria verrattuna pari vuotta sitten olleisiin parlamenttivaaleihin. Yllättävää oli myös … Lue lisää

5.11.2025 | Kolumnit

Naissaari on sodan, ruton ja anarkismin saari

Naissaari on sodan, ruton ja anarkismin saari

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Kolme venäläistä MiG-31-hävittäjää loukkasi Viron ilmatilaa … Lue lisää

5.10.2025 | Kolumnit

Kuinka tulla virolaiseksi

Kuinka tulla virolaiseksi

Stereotypiat ovat olemassa syystä. 27 Virossa viettämäni vuoden jälkeen olen vihdoin päättänyt ryhtyä virolaiseksi. Tämä on lista joistakin stereotypioista, … Lue lisää

24.7.2025 | Kolumnit

Maailman kateusveroja

Maailman kateusveroja

Vaikka virolaiset itse sanovat, että kukaan ei ole niin kateellinen kuin virolainen toiselle virolaiselle, ei se ole totta. Suomalaiset … Lue lisää

10.7.2025 | Kolumnit

Virolainen kulttuuri osaa nojata vanhaan luodessaan uutta

Virolainen kulttuuri osaa nojata vanhaan luodessaan uutta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. On kuuma kevätpäivä Pohjolan Rivieralla. Meretaren … Lue lisää

21.5.2025 | Kolumnit

Virolaiset elävät kesällä

Virolaiset elävät kesällä

Kesällä virolaisten suupielet nousevat ylöspäin. Ihmiset ovat iloisia ja jopa hymyilevät. Talvella hymyilevää ihmistä katsotaan ihmetellen: ”Onko tuolla kaikki … Lue lisää

8.5.2025 | Kolumnit

Suo luo virolaisen rauhan

Suo luo virolaisen rauhan

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Lemmjõen tammi on komea talvellakin. Parisataavuotinen kansallispuu … Lue lisää

9.1.2025 | Kolumnit

Virolaiset olivat oikeassa

Virolaiset olivat oikeassa

Virolaiset voisivat nauraa suomalaisille, koska pohjoisnaapurit olivat niin naiiveja suhteessa Venäjään. Suomalaiset uskoivat tietävänsä paremmin yhteisen itäisen naapurimme aikeet … Lue lisää