7.11.2018 | Luonto

Retki virolaiseen sielunmaisemaan

Endla tunnetaan maalauksellisista allikoista eli suolammista. Koko suojelualueella niitä on yli kaksi tuhatta.

Suolla on erityinen paikka virolaisten sydämissä. Kävimme retkellä Endlan soilla, jotka kuuluvat Viron maalauksellisimpiin.

Suon tuoksu tuntuu jo hyvän matkaa ennen perille pääsyä. Tuttu suopursun ja kostean sammalen tuoksucocktail leijailee ilmassa.

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, värjäten suon reunusmetsän vihreän ja keltaisen sävyihin. Tällaisena päivänä on mentävä suolle, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Pitkokset alkavat suon reunasta vaivihkaa, vieden kulkijan risteykseen, josta alkaa viivasuora pitkospuureitti suon yli.

Korpit ronkahtelevat, jostain kuuluu hanhiparven kiihkeää pajatusta ja porinaa. Satapäinen tundrahanhipoppoo ilmestyy haavikon takaa ja lentää polveillen metsänreunaa seuraillen kohti etelää.

Muuten suolla on vaitonaista. Edes tuuli ei tänään tuiverra. Vain yksinäinen punatulkku lentää ylitse surumielisesti viheltäen.

Syksy on jo pitkällä.

Pitkos vie kulkijaa keskemmälle suota. Ensimmäiset suolampareet jo näkyvät. Ne ovat saaneet hallaöiden ansiosta upeat punaiset sammalreunukset.

Missään muualla Virossa pitkospuureitti ei kulje tällä tavalla, suoraan suolampien yli. On jännittävää katsella omaa peilikuvaansa suolammen tummasta vedestä.

Parissa kohtaa vedestä pilkottaa jotakin. Vanhat pitkospuut ovat saaneet jäädä lammen ikuiseen syleilyyn.

Ensimmäiset pitkospuut tälle suolle rakennettiin jo vuonna 1955. Kulkijoita täällä on liikkunut vielä pidempäänkin.

Nimittäin suotutkimus sai alkunsa juuri Endlan soilla vuonna 1910. Tutkijoiden mittauspisteitä näkyykin Männikjärven suon halki vievän polun varrella monessa paikassa. Se on yksi Viron parhaiten tutkituista soista.

: Syksyinen suo kutsuu kulkijaa patikkaretkelle. Loppusyksyllä suomaisema on kauneimmillaan.

: Kansan suussa Endlaa kutsutaan nimellä Soiden ihmemaa.

: Suon reunusmetsässä oli runsaasti majavien jyrsimiä puita.

Keskellä suota kohoaa komea torni. Sen huipulta avautuu mykistävä näkymä parisataa hehtaaria suurelle keidassuolle. Allikot levittäytyvät tornin ympärille maalauksellisesti.

Syksyinen suo on kuin pastellimaalaus, jonka jokainen väri ja sävy ovat juuri oikeissa kohdissa: keltaiset heinätupsut, punaisenvihreä varvikko, tummanpunaiset sammalmättäät ja vihreät käkkärämännyt.

Kyllä täällä kelpaa kulkijan nauttia loppusyksyn viimeisistä lämpöisistä auringonsäteistä.

Lintuelämä on sen sijaan jo hiipunut. Kiikareilla löydän taivaanrannasta sentään vanhan merikotkan kaartelemasta. Kesäaikaan voi taivaalta yhyttää myös pikkukiljukotkan.

Jatkamme valokuvaajan kanssa matkaa suon toisella puolella häämöttävään metsään. Iloinen virolaisporukka astelee pitkoksilla vastaan. ”Tere!”, kuuluu jokaisen suusta. Metsäpolulla tuiki tuntematontakin morjestetaan.

Retkeilijöitä näemme päivän aikana vielä moneen otteeseen. Näyttää siltä, että lämmin syysaurinko on saanut ihmiset retkelle, vaikka onkin arki-iltapäivä.

Eikä ihme, sillä suolla on erityinen paikka ihmisten sydämissä.

Suota voisi kutsua virolaisten sielunmaiseksi. Suolle lähdetään, kun halutaan rauhoittua ja nollata ajatukset. Totta kai myös virkistymään, reippailemaan ja marjastamaan.

Kun Postimees-lehti Viron täyttäessä sata vuotta viime helmikuussa kyseli lukijoiltaan, mikä on tärkein virolaisuuden symboli, suo sai ylivoimaisesti eniten ääniä.

Seuraaville sijoille tulivat laulujuhlat ja metsä.

Lennart Meri, Arvo Pärt ja sinimustavalkoinen lippu jäivät kärkikolmikon taakse. Toisaalta moni listalla ollut virolaistaiteilija ja -kirjailija on ammentanut inspiraatiota juuri suomaisemasta.

Kenties tämäkin Endlan Männikjärven suo on monen virolaisen ikioma sielunmaisema.