13.10.2018 | Kulttuuri
Verkkouutinen Haapsalun piispanlinnaa kunnostetaan 5,3 miljoonalla eurolla – uusi museo avataan ensi vuonna
Haapsalun piispanlinnasta tulee uuden museon myötä entistä monipuolisempi vierailukohde.
Perjantaina 5.10. laskettiin paikalleen Haapsalun piispalinnaan rakennettavan uuden museon peruskivi. Uuden museon on määrä valmistua heinäkuussa 2019 ja sen on tarkoitus olla avoinna vuoden ympäri. Kokonaisuudessaan projekti kestää 18 kuukautta.
Täysin uusi museonäyttely sijoittuu kellaritilojen ja ensimmäisen kerroksen yli 600 metriä pitkiin historiallisiin sokkeloihin. Näyttelyn painopiste tulee olemaan paikallisen keskiaikaisen elämänmenon kuvaaminen.
Arkeologisten löydöksien ohelle museoon tulee interaktiivisia kohteita, jotka mahdollistavat vierailijoiden tutustua paremmin keskiaikaiseen elämänmenoon. Suuren osan näyttelystä valtaa kellaritiloihin sijoittuva asenäyttely.
Samassa remontissa ulkomuurin yhteyteen rakennetaan kulkuväylä, josta avautuvat upeat näköalat niin linnaan, lahdelle kuin Vanhaankaupunkiinkin. Lisäksi linnaan tulee kaksi hissiä helpottamaan liikkumista.
Haapsalun piispanlinna on perustettu 1200-luvulla ja se oli Saaren maakunnan piispan hallintokeskus yli 200 vuoden ajan. Sotilaallisen merkityksensä linna menetti 1600-luvulla. Sen merkitys turistikohteena on kasvanut 1800-luvulta alkaen samaan tahtiin kun Haapsalusta on kehittynyt suosittu kylpyläkaupunki.
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestakeskiaika
matka tallinnaan
piispanlinna
viron historia
16.7.2024 | Kulttuuri
Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa
11.–14.7. Tallinnan meripäivät Tallinnan satamissa järjestetään yksi Viron kesän suurimmista tapahtumista, jolloin Viron pääkaupunkiin saapuu joukko erilaisia laivoja eri … Lue lisää
15.7.2024 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
6.7.–12.8. Autovapaa puistotie, Tartto 10.–21.7.Salmistun kesäkonsertit, Salmistu 13.–20.7.Muhun regatta, vierasvenesatamat Virossa 15.–20.7. Aigu Om! -kulttuurifestivaali, Võrumaa 17.–21.7. Tõrva Fire … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 kutsuu Etelä-Viroon
Nyt on korkea aika ottaa lomakohteeksi Tartto ja Etelä-Viro. Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelma on täydessä vauhdissa ja nähtävää sekä koettavaa … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
5![Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/07/Surrealismi-100.-Praha-Tartto-ja-muita-tarinoita-620x310.jpg)
Mainos Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia
Tämä perinteinen mutta innovatiivinen kulttuuriperintöä säilyttävä museo on noussut yhdeksi Viron merkittävimmistä kulttuurin ja taiteen keskuksista. Viron kansallismuseo (ERM) … Lue lisää
13.7.2024 | Kulttuuri
Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit
Tallinnan kalatori Kalarannassa kello 9.00–15.00 The Tall Ships Races Tallinnan satamissa kello 8.00–02.00 Urkukonsertti Tallinnan episkopaalisessa tuomiokirkossa kello 12.00 … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Maailmankuulu italialainen tenori Tallinnassa
Maailmankuulu tenori Fabio Armiliato esiintyy Virossa ensimmäistä kertaa sunnuntaina 14. heinäkuuta Puccini ja hänen aikalaisensa -oopperagaalassa. Konsertin järjestää Viron … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Suomalainen ja virolainen nykytaide kohtaavat KAI:ssa
Suomalaisen nykytaiteilijan Tuomas A. Laitisen ja virolaisen taiteilijan Kristina Õllekin yhteisnäyttely meriekologiasta, ilmastonmuutoksesta ja lajien sopeutumisesta on nähtävissä meren … Lue lisää
10.7.2024 | Kulttuuri
Tallinnan televisiotornissa soi blues
Tallinnan televisiotorni (Tallinna teletorn) viettää 44-vuotissyntymäpäiviään hyvän musiikin merkeissä. Nelipäiväinen Pirita Blues (Pirita bluus) alkaa huomenna 11. heinäkuuta. Bluestapahtuma … Lue lisää