Tuoretta tietoa Virosta
23.9.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Tallinnassa avattiin suomalaiskuvaajan Setomaan elämää -valokuvanäyttely

Tallinnassa avattiin suomalaiskuvaajan Setomaan elämää -valokuvanäyttelyKarmoskan eli kaksirivisen haitarin soitto on oleellinen osa Setomaan kulttuuria.

Tallinnan kansalaisopiston tiloissa avattiin suomalaisvalokuvaaja Harri Sundellin valokuvanäyttely Setomaan elämästä.

Setot ovat etninen ja kielellinen vähemmistö, joka vaalii omaa kulttuuriaan Kaakkois-Virossa ja Luoteis-Venäjällä. Settojen laulukulttuuri, leelo, on merkitty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Harri Sundell tunnetaan virolaisia, virolaisuutta ja virolais-suomalaisia tapahtumia kuvaavana valokuvaajana. Hän asuu nykyään Tartossa ja viettää vapaa-aikaansa Setomaalla. Hänen kuviaan on ollut esillä muun muassa Helsingissä, Espoossa ja Turussa sekä Obinitsassa. Nyt kuvia voi ihailla Tallinnassa.

Vuonna 2015 Setomaan Obinitsan kylä oli Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki ja näyttelyssä on monia kuvia vuoden tapahtumista. Sundellin kuvissa ovat esillä myös upeat kansallispuvut, tanssi ja karmoskan (kaksirivinen haitari) soitto.

Näyttely on avoinna lokakuun loppuun arkipäivisin kello 9–17 Tallinna Rahvaülikoolin (kansalaisopiston) tiloissa.

 

Mistä löytää?

Setomaan elämää -näyttely, Tallinna Rahvaülikoolin toisen kerroksen sali. Vene 6, Tallinnan vanhakaupunki. Näyttelyyn sisäänpääsy on porttikongissa, oikealla puolella olevasta ovesta. Ovi avautuu ovikelloa soittamalla. Samassa osoitteessa on myös mm. Pierre Chocolaterie.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Harri Sundell

Lue lisää samasta aiheesta
harri sundell leelo setomaan elämää setot tallinnan kansalaisopisto Unesco valokuva valokuvanäyttely

19.12.2024 | Kulttuuri

Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman

Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman

Tallinn Music Week (TMW) on julkistanut vuoden 2025 festivaalin musiikkiohjelmansa. 17. kerran järjestettävä kansainvälinen musiikki- ja kaupunkifestivaali kokoaa yhteen … Lue lisää

19.12.2024 | Kulttuuri

Virolainen ruoka mulgipuder pääsi maailman ruokien joukkoon

Virolainen ruoka mulgipuder pääsi maailman ruokien joukkoon

Mulgimaan kansallisruoka mulgipuder pääsi arvostetulle UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Mulgipuder tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä mulgin puuroa. Mulgi-sana viittaa taas … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

Maailmankuulu hiphop-tähti 50 Cent saapuu konsertoimaan Tallinnan laululavalla 8. elokuuta 2025. Legendaarinen räppäri tunnetaan muun muassa hiteistään ”In Da … Lue lisää

17.12.2024 | Kulttuuri

Tina Turner Tribute show livenä Tallinnassa 

Tina Turner Tribute show livenä Tallinnassa 

Tallinnan Alexela-konserttitalossa järjestetään tänään 17. joulukuuta konsertti What’s Love Got To Do With It? Konsertilla kunnioitetaan rockin kuningattaren Tina … Lue lisää

16.12.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.11–27.12 Tallinnan joulumarkkinat, Tallinna Tallinnan joulumarkkinoilla on yli 60 myyntikojua, jotka tarjoavat käsintehtyjä tuotteita, makeisia, joulukoristeita ja erilaisia asusteita … Lue lisää

15.12.2024 | Kulttuuri

camera icon5
Viron suurin pakohuone on avattu AHHAA tiedekeskuksessa

Viron suurin pakohuone on avattu AHHAA tiedekeskuksessa

Tarton tiedekeskus AHHAA avasi äskettäin uuden valo- ja optiikka-aiheisen pakohuoneen nimeltä Ahhaa, valguslinn!. Tämä marraskuun lopulla lanseerattu interaktiivinen tiedeseikkailu … Lue lisää

13.12.2024 | Kulttuuri

Tämän vuoden joulukylässä autetaan köyhiä ja syrjäytyneitä 

Tämän vuoden joulukylässä autetaan köyhiä ja syrjäytyneitä 

Viron ulkoilmamuseossa järjestetään 14.–15. joulukuuta kello 11.00–16.00 perinteinen joulukylä. Tapahtuman aikana kävijät voivat tutustua virolaisiin jouluperinteisiin, nauttia asksartelusta, hevoskärryajeluista, … Lue lisää