Tuoretta tietoa Virosta
6.8.2018 | Ostokset

Kuplavettä kuumiin päiviin

Kuplavettä kuumiin päiviinTänä kesänä kivennäisvesille on ollut tarvetta. Virossa niitä on hyvät valikoimat.

TBG testasi virolaisia kivennäisvesiä.

 

Kesäaikaan veden juonti helpottaa oloa. Kun tavallinen vesi tuntuu vain ”tulevan läpi”, kivennäisvedet auttavat nesteytyksessä. Mineraalit auttavat veden imeytymistä elimistöön. Siksi kivennäisvesien juonti helteellä on suotavaa. Aikuisen ihmisen pitäisi juoda päivässä noin kahdeksan lasillista.

Kannattaa kuitenkin katsoa pullosta, millainen natriumpitoisuus juomassa on. Joissakin juomissa natriumia, eli käytännössä ruokasuolaa, on runsaasti. 

The Baltic Guide testasi virolaisia kivennäisvesiä. Testi tehtiin sisätiloissa, eikä testihetkellä ollut kovin helteinen päivä. Suolaisemmat vedet eivät saaneet parhaita pisteitä. Viimeiseksi jääneen Häädemeeste mineraalveden suolapitoisuus on 3,6 g/l. Mukana testissä oli ostopäivänä Sikupillin Prismasta löytyneet Virossa pullotetut kivennäisvedet. Kolme niistä oli sitruunanmakuisia. 

 

Virolaiset hiilihapotetut kivennäisvedet erottaa kaupan hyllyltä sanoista gaasiga, mullidega tai karboniseeritud -sanoista (suomeksi: kaasun kera, kuplien kera tai hiilihapotettu). Hiilihapoton vesi on viroksi gaasita tai karboniseerimata. 

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
aura spring gaasiga häädemeeste mineraalvesi juomatesti saaremaa vesi virolaiset kivennäisvedet vissyvesi värska allikavesi värska sidrunimaitseline

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää