Tuoretta tietoa Virosta
12.1.2018 | Ravintolat

Laaturuokaa mummolatunnelmassa

Laaturuokaa mummolatunnelmassaKeittiömestari Aleksander Nikoškov tiimeineen on luonut Tallinnan Kristiineen laadukkaan ruokapaikan.

Linnuküla Restossa on kotoisia herkkuja ammattitaitoisella otteella.

 

Tallinnan Kristiine-keskuksessa asioivan kannattaa nälän yllättäessä tehdä muutaman minuutin kävelyretki keskuksesta eteenpäin. Nõmme tee -kadun varrella on Linnuküla Resto, jonka sympaattinen tunnelma ja laadukas, raikas ruoka ovat kokemisen arvoisia.

Ravintola sijaitsee viehättävässä puutalossa. Ovesta astuessa tuntuu kuin menisi jollekulle kylään. Sisältä paljastuu kauniisti restauroitu rakennus, jossa pehmeän mummolamaista tunnelmaa luovat paljaat hirsiseinät, maalaisromanttinen sisustus ja ennen kaikkea miellyttävä palvelu.

 

Arkisena iltapäivänä ravintolassa ruokailee niin työseurueita, pariskuntia kuin lapsiperheitäkin. Päivän lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin.

Testikäynnillä valitsimme yhdistelmän a la cartea ja päivän lounasta. Alkupalaksi otimme punajuurella marinoitua siikaa paksun vohvelin päällä. Yhdistelmä vei kielen mennessään. Annos oli niitä, joiden jälkeen tekisi mieli nuolla lautanen.

Pääruuaksi testiryhmä kokeili päivän lounaslistalta kana-pekoni-nuudelipannua. Annos oli erittäin maistuva ja täyttävä, mutta mitään poikkeuksellista siinä ei ollut. Alkuruoka oli niin erinomainen, että sitä on hankala ylittää.

 

Jälkiruuaksi valikoitui perinteinen virolainen leivonnainen, Pikku-Tomin kakku (Väikese Tomi kook), joka tarjoiltiin herkullisen vaniljakastikkeen, mustikoiden ja mansikoiden kera. Kotoisat maut yhdistyivät tyylikkään moderniin esillepanoon.

Palvelu Linnuküla Restossa oli erittäin ystävällistä ja lämmintä. Kun alkuruuan tulo viivästyi, tarjoilija paikkasi heti tilannetta tarjoamalla kahvit. Bataattilevitteen kanssa tarjoiltua tuoretta ciabatta-leipää sai koko ruokailun ajan aina lisää kun vain pyysi. 

Mistä löytää?

Linnuküla Resto, Nõmme tee 20, Tallinna.

www.linnukyla.ee

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
laaturuokaa

26.5.2026 | Ravintolat

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Alun perin Põhjalan tehtaan miljööseen avattu Karjase Sai -leipomokahvila on laajentanut toimintaansa. Leipomo toimii nyt samassa tilassa Café Tempon … Lue lisää

18.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

14.5.2026 | Ravintolat

Makumatkalle Keilaan

Makumatkalle Keilaan

Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Huippuravintola meren rannalla

Mainos Huippuravintola meren rannalla

Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti … Lue lisää