Tuoretta tietoa Virosta
2.12.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Viikonloppuna käynnistyy joulumarkkinasesonki täysillä ympäri Viroa – katso, missä nyt pääsee jouluostoksille

Viikonloppuna käynnistyy joulumarkkinasesonki täysillä ympäri Viroa – katso, missä nyt pääsee jouluostoksilleTallinnan Raatihuoneentorin joulumarkkinat ovat kenties tunnetuimmat, mutta ympäri Viroa on läpi joulukuun loputtomasti erilaisia joulutoreja ja -markkinoita.

Tallinnan Raatihuoneentorin joulumarkkinat ovat jo olleet jonkin aikaa auki. Sunnuntaina kello 14 torilla sytytetään juhlallisesti ensimmäinen adventtikynttilä torin joulukuuseen.

Ensimmäisen adventin viikonloppuna joulumarkkinahuuma pääsee täyteen vauhtiin myös muualla Virossa.

Narvassa pidetään suuret adventtimarkkinat 1.–3.12.

Tarton messukeskuksessa pidetään jo 21. kerran suuret joulumarkkinat 1.–3.12. Kyseessä on jouluinen suurtapahtuma, sillä myyjiä on useita satoja ja kävijöitä jopa yli 10 000 tuhatta. Hieman etelämpänä Võrumaan Haanjassa, Haanjan rahvamajassa, on 3.12. paikalliset käsityömarkkinat.

Sunnuntaina Tallinnan Kakumäellä järjestetään koko perheelle tarkoitettu jouluinen tapahtuma Kakumäe võlumets (Kakumäen taikametsä). Kakumäen rantapuistossa voi kävellä tunnelmallisilla poluilla, nauttia glögiä ja tehdä jouluostoksia.

Tallinnan naapurikunnissa Sauella ja Keilassa on myös sunnuntaina omat joulumarkkinansa.

 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
adventti adventtikynttilä joulumarkkinat Keila messukeskus Saue

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää