21.7.2017 | Historia
KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

Tallinnan vanhassakaupungissa osoitteen Pagari 1 ohi kävelevä turisti ei voi aavistaakaan, millaisia tuskia umpeen muurattujen kellari-ikkunoiden takana on koettu.
Kuuden ikkunaruudun takana on 8,5 neliömetrin suuruiset sellit, joissa neuvostovallan aikana pidettiin kuulusteluvankeja. Pahimmillaan yhdessä sellissä oli jopa 18 epäiltyä odottamassa kutsua kuulusteluun, joka saattoi tyypillisesti alkaa yöllä. Ahdistavalla pelolla hallittiin mieliä.
Pagari 1 -osoitteessa sijaitseva rakennus oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n käytössä. Kellarit ovat vain sen yksi – mutta varmasti julmin – osa. Neuvostoajan kokeneille virolaisille Pagari-osoitteella on erittäin synkkä kaiku.
Tallinnan Miehitysten museo (Okupatsioonide muuseum) avaa heinäkuun lopulla Pagari-kadun sellit kaikkien nähtäväksi.
“Haluamme sellejä esittelemällä näyttää, miten totalitaariset järjestelmät toimivat”, kertoo näyttelyjohtaja Sander Jürisson Miehitysten museosta.
Yhdessä Tallinnan Patarein vankilan kanssa Pagari-katu muodosti kauhun kokonaisuuden: Pagarilta vangin tie vei Patareihin, jota kutsuttiin Jürissonin mukaan myös sanatorioksi. Tämä kertoo sen, mikä pelon ja ahdistuksen määrä Pagari-katuun liittyi, sillä Patareikaan ei ollut mikään lomakoti.
Sellikellarit ovat käyntikohteena nopea, mutta sitäkin enemmän ajatuksia herättävä. Kuusi selliä ja yksi, noin neliön suuruinen karsserihuone muistuttavat ajasta, josta ei ole kovin kauan.
Mistä löytää?
KGB:n vankisellit, Pagari 1 (Pikk- ja Pagari-katujen risteys), Tallinna.
Sellit avataan yleisölle heinäkuun viimeisellä viikolla.
www.okupatsioon.ee/index.php/en/kgb-vangikongid
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
’TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheestaKELLARI
KELLARIT
KGB
Miehitysten museo
PAGARI 1
vankisellit
19.8.2025 | Historia
Salkku lompakkona
Lopulta inflaatio oli niin pitkällä, ettei pieniä ruplan seteleitä enää laskettu. Ne niputettiin sadan kappaleen nipuiksi, ja näitä nippuja … Lue lisää
13.8.2025 | Historia
Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa
Tallinn Fringe on festivaali, joka järjestetään Tallinnassa jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Fstivaali kutsuu esittävän taiteen ammattilaisia esiintymään ja esittelemään … Lue lisää
13.8.2025 | Historia
Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle
Uusi omatoiminen kierros vie sinut ainutlaatuiselle matkalle ympäri Helsinkiä Olympiaterminaalin ja muiden olympiateemaisten rakennusten maailmaan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
10.8.2025 | Historia
Kuinka 1980 olympiaregatta muovasi Tallinnaa?
Heinäkuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisista ja niiden osana Tallinnassa järjestetyistä purjehduskisoista. Suomi saavutti olympiaregatasta yhden … Lue lisää
23.7.2025 | Historia
Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan
YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää
22.7.2025 | Historia
Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi
Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää
20.6.2025 | Historia
Montaa on ollut juhannusjuhlaa
Juhannusyön hämärässä valossa jämerä virolainen isäntämies riisuutui peltonsa kulmalla. Sitten hän alastomana alkoi peltoa kiertää, kuinka monta kierrosta – … Lue lisää
29.5.2025 | Historia
7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää