Tuoretta tietoa Virosta
18.4.2017 | Ostokset

Kenkienostajan karkkikauppa muutti

Kenkienostajan karkkikauppa muutti

Jos kengän koko on mallia kanootti, voi naisellisten kenkien löytäminen olla lievästi sanoen työlästä.

Kenkäkauppa Vivian Vau Tallinnassa on jo 12 vuotta laajentanut niin pieni- kuin suurijalkaistenkin naisten kenkävalikoimaa.

Maaliskuun puolessavälissä, täsmälleen kaupan syntymäpäivänä, Vivian Vau muutti uusiin suurempiin tiloihin Tallinnan vanhankaupungin Kuninga-kadulle. Uusissa tiloissa on entistä Rataskaevu-kadun myymälää enemmän avaruutta ja valoa kenkäkaunistusten esittelemiseen.

 

Kaupan perustaja ja omistaja Vivian Unt iloitsee siitä, että uusi myymälä sijaitsee monin tavoin paremmassa paikassa kuin vanha liike. Laajempien tilojen ansiosta kenkävalikoimaakin on voinut suurentaa.

Kaupan perusajatus on silti edelleen sama. Vivian Vaun valikoimissa on naisten kenkiä kokohaarukassa 33–45. Unt haluaa, että suuri tai pieni jalan koko ei saa olla asiakkaalle ongelma, vaan vahvuus.

Unt kokoaa itse kenkämallistot valitsemiensa italialaisten ja espanjalaisten tehtaiden mallistoista. Tänä keväänä valikoima  on Untin mukaan erityisen monipuolinen. Muodissa ovat monenlaiset tyylit, ja sopiva jalkine löytyy varmasti niin taivaita hipovan piikkikoron kuin maltillisemman leveän koronkin ystäville.

 

Mistä löytää?
Vivian Vau, Kuninga 1, Tallinna. 
www.vivianvau.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman helmikuun tarjoukset

Mainos Prisman helmikuun tarjoukset

28.1.2026 | Ostokset

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Uusi itsepalvelukirppis Daisy Kirbukas ”Kaikki konkretisoitui nopeasti, kun sain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi ja minulle myönnettiin starttiraha putiikin perustamiseen”, kertoo Daisy … Lue lisää

1.1.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman tammikuun tarjoukset

Mainos Prisman tammikuun tarjoukset

19.12.2025 | Ostokset

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Tallinnan Keskturg, eli keskustori, on palvellut kaupunkilaisia jo vuodesta 1947. Tori tunnetaan lihahallistaan, runsaista vihannes- ja marjakojuistaan sekä tuoreesta … Lue lisää

17.12.2025 | Ostokset

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan maailmankuulu joulutori Raatihuoneentorilla on yksi planeetan merkittävimmistä joulun supervalloista. Luoteessa sijaitseva Balti Jaamin joulutori on siihen verrattuna pieni … Lue lisää

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää