Lokki

Toompeanmäellä, Kohtuotsan näköalapaikalla, johon joka päivä kerääntyy turisteja katsomaan Tallinnan vanhankaupungin yli, päivystää lokki. Se on ylpeä arvostaan ja poseeraa väsymättä sadoille ja tuhansille kameroille, askeltaa muuria edestakaisin ja esittelee profiiliaan, komeaa nokkaansa, jonka sierainaukoista valo paistaa läpi ja kohentaa siipisulkiaan.

Kauan sitten, kun turistit eivät vielä käyneet Kohtuotsan näköalatasanteella, eikä Patkulin portaitakaan ollut kunnostettu, ei lokkiakaan näkynyt. Kuka sitä olisi käynyt katsomassa? Siihen aikaan se asui sisäpihalla Vapaudenaukion ja Müürivahe-kadun välissä, kuunteli konservatorion soitto-oppilaita ja poseerasi Taiteilijoiden Liiton ateljeiden ikkunalaudalla satunnaisia ruuantähteitä vastaan.

Siellä minäkin sen tapasin. Se ei ollut samanlainen “lentävä rotta” kuin synnyinkaupunkini Helsingin Kauppatorin ahneet rosvot, jotka ääneti syöksyvät kohti ja varastavat matkailijoiden kädestä lihapiirakat, munkkipossut ja jäätelöt. Se ei myöskään ollut samanlainen kuin lapsuuteni saariston pikkulokit, joille kannoimme uloimmalle rantakivelle aamupuuron tähteet ja jotka sitten huusivat kaikki siivekkäät koolle, ennen kuin alkoivat tasavertaisuuden nimissä taistella ruuasta. Se oli kohtelias mutta kriittinen, arvonsa tunteva herraslintu, joka katseli olkani yli kun piirsin ja tuhahteli taitojeni vajavaisuudelle.

Sinne se edelleenkin palaa suoritettuaan työpäivänsä Tallinnan kaupungin virallisena, itse kruunattuna valvojana. Aina joskus joku taiteilijoista laittaa avatun säilykepurkin ikkunalaudalle ja se syö kuten kaupungin virkamies ainakin – kiirehtimättä, hotkimatta ja sotkematta. Sitten se loksauttaa nokkaansa pari kertaa ja levittää siipensä noustakseen taivaalle kuin kotka, tunnustelemaan, miten kaupungin piipuista nyt nousee lämmintä ilmaa.

Tervehtikää sitä kun tapaatte. Se tuntee kaikki merkkihenkilöt ja on itsekin yksi heistä. 

TEKSTI KIVI LARMOLA, KUVA © SANNA LARMOLA

Kivi Larmola on helsinkiläissyntyinen kirjailija, soittaja ja sarjakuvantekijä, joka lähti Helsingistä 17 ja Suomesta 10 vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten matka toi Englannin Manchesterista Ranskan kautta Tallinnaan. Päätös pakata pieni luoteisenglantilainen talo, Kiven ja hänen valokuvaajavaimonsa Sannan seitsenvuotinen koti konttiin, ja jäädä pysyvästi Viroon oli helppo,kun jo ensimmäisenä Tallinnan-iltana monet vanhat ystävät olivat tulleet toivottamaan tervetulleeksi ja vaihtamaan uusimmat kuulumiset. Suomen iltapäivälehtien mainostamaa halpaa kulutusta pariskunta ei hae: ”Elinkustannukset täällä ovat samat kuin Englannissa, ja hinnat tavallista eurooppalaista tasoa, mutta vastineeksi luovaa intoa ja yhteistyöprojekteja löytyy selvästi enemmän”, toteavat Kivi ja Sanna.

Lue lisää samasta aiheesta