Toompean historiaa
Kun muinaissankari Kalevi kuoli, hänen vaimonsa Linda rakensi hänelle suuren hautakummun aivan meren rannalle. Me nykyihmiset tunnemme tuon hautakummun Toompean kukkulana.
Linda suri miestään suuresti ja hänen kyynelistään muodostui Ülemisten järvi, josta Tallinna ottaa juomavetensä. Järvessä on vieläkin nähtävissä se kivi, jolla Linda istui ja itki. Kalevin ja Lindan poika, Kalevipoika, taas on virolainen muinaissankari, jonka seikkailuista kertoo Viron kansalliseepos Kalevipoeg.
Vähemmän myyttinen on Kalevin hautakummun nykyinen nimi. Yksinkertaisesti se on ”tuomiokirkon mäki”. Saksaksi tuomiokirkko on die Dom ja sellainen rakennettiin Tallinnan korkeimmalle kohdalle, mäen laelle eli päälle. Tartossakin tuomiokirkko rakennettiin korkeimmalle mäelle ja mäen nimi on nykyään Toome tai Toomemägi. Virossa on pohjois- ja etelämurteet, meillä Suomessa taas itä- ja länsimurteet. Pohjoisessa on siis Toompea ja etelässä Toome.
Luonnollinen linnoitus
Pohjois-Viron rannikko on kalkkikivirannikkoa. Kalkkikivi on liuskekiveä, muinaista merenpohjaa. Tyypillistä rannikolle on jyrkkä putous mereen ja sisämaassa tasaisuus. Pohjois-Viro onkin oikeastaan liuskekivitasanko, jossa liuskekiven päällä on ”ohut” kerros multaa.
Nykyisen Tallinnan kohdalla oli liuskekiviniemi, oikea ylätasanko, joka jyrkkänä putosi kohti meren rantaa. Vieressä mereen virtasi joki ja lahtea suojeli pohjoismyrskyiltä pari saarta. Tarvitseeko parempaa paikkaa kauaa hakea?
Ylätasanko oli kooltaan noin 7 hehtaaria ja se oli 24 metriä ympäristöään korkeammalla. Kaiken huipuksi ylätasanko oli tavallaan ”saari”, sillä sen erotti muusta kalkkikiviylängöstä kapea kannas. Asutusta paikalla oli jo muinaisina aikoina.
Muinaisvirolaiset rakensivat Toompealle linnan, sellaisen hirsisen muinaislinnan suojaksi merirosvoja ja muita ryöstelijöitä vastaan. Niitähän Itämeren rannikoilla piisasi, niin viikinkejä kuin muitakin. Kalevin hauta on tarua, mutta linnoituksen nimi ainakin valloittajien mukaan oli Lindanise. Lindan linnoitus Kalevin haudalla, tarun piti elää ainakin linnoituksen rakentaneiden virolaisten keskuudessa.
Linnoituksen juurella oli satama. Tuon ajan laivat olivat sellaisia viikinkilaivan näköisiä, oikeastaan isoja avoveneitä ja satama oli enemmän laivavalkama kuin satama sanan nykyisessä merkityksessä. Tallinnan lahden laivavalkama oli ainoita myrskynsuojaisia satamalahtia Viron pohjoisrannikolla, joten siellä tehtiin kauppaa ja sinne purjehdittiin kaukaakin.
Taanilinn
Tanskan kaupunki eli Taanilinn eli Tallinna, Tanskan värit ovat myös Tallinnan kaupungin vaakunassa. Tanskan kuningas valloitti pakanoilta eli virolaisilta Pohjois-Viron 1219.
Tanskan kuningas Valdemar II oli saada ainakin puheissa niin tavoitellun marttyyrikuoleman ristiretkellä pakanoita vastaan, kun hyökkäys mäelle oli kuivua kasaan. Kavalat virolaiset kun olivat piilottaneet osan sotajoukostaan lähimetsiin ja oikealla hetkellä nämä sitten hyökkäsivät tanskalaisten selustaan.
Silloin tapahtui ihme. Taivaan holvi aukeni ja Tanskan kuninkaan käsiin laskeutui Taivaallinen Lippu kera ilmoituksen, että tämän lipun alla voitto pakanoista on varma. Tanskalaisten henkinen linna, Danneborg, oli tullut maanpäälle. Voitto tuli ja lipusta tuli tietenkin Tanskan kansallislippu.
Nykyään tämän ihmeen tapahtumapaikka tunnetaan nimellä Tanskan kuninkaan puutarha. Se on keskellä Toompean rinnettä ja tanskalaiset ovat pystyttäneet sinne muistomerkin. Historioitsijat eivät niinkään selitä tanskalaisten voittoa taivaan ihmeellä vaan nykyään uskotaan, että kuninkaan vasalli Rügenin saaren ruhtinas ehti joukkoineen apuun vähän myöhässä, mutta ehti silti ajoissa hyökätä tanskalaisten selustaan hyökänneiden virolaisten selustaan.
Rehe Fall
Tanskan kuninkaaseen Valdemar II liittyy toinenkin tärkeä legenda.
Nigulisten kirkon sakastissa on aarrekammio, jossa on kiltojen jalometallisia juomakannuja. Varsin monen hopeisen juomasarven jalkana on kauriin jalka.
Saksaksi Tallinna on Reval ja se on helposti äännettävissä Rehe Fall eli kauriin putoaminen. Tästä sanaleikistä kehittyi legenda. Tarinan mukaan Valdemar II virolaiset voitettuaan ratsasti Toompean ylätasangolle ja näki siellä metsäkauriin. Kuninkaan metsästysvietti heräsi ja kauriin ajo alkoi. Kuningas sai ahdistettua kauriin ansaan aivan jyrkänteen reunalle, nousi jo ratsailta ottaakseen kauriin elävänä kiinni, kun kauris hyppäsi jyrkänteen yli varmaan kuolemaansa.
”Kauris halusi mieluummin kuolla vapaana kuin elää kuninkaan vankina”, kerrottiin Tallinnan kiltataloissa vuosisatoja myöhemmin. Legendalla perusteltiin, miksi Tallinnan vapaan hansakaupungin ei tule alistua yhdenkään hallitsijan alaisuuteen. Tarinan muistoksi virallisten juhlajuoma-astioiden koristukseen otettiin mukaan kaurismotiivi.
Legendan mukainen kauriin putoamispaikka vuonna 1219 oli nykyisen Lai-kadun päässä. Paikalla on pieni kaurispatsas. Aikoinaan se oli Viron vartioiduin patsas, sillä 90-luvun alussa metallivarkaat olivat öisin liikkeellä ja pronssinen patsas on tarpeeksi pieni kuljetettavaksi. Patsaalla oli ihan oma valvontakameransa, eikä lähin poliisiasemakaan ollut kaukana, joten patsas säästyi metallivarkailta.
Domberg
Toomemägi eli Domberg nimi on säilynyt ensimmäistä kertaa asiakirjoissa vuodelta 1486. Kirkko siellä oli ollut jo aikaisemminkin. Tanskalaiset rakensivat Lindanisen uudestaan ja pystyttivät tasangon keskelle puisen kirkon. Tuomiokirkko on koko ajan ollut samalla paikalla ja nykyinen kivikirkko on aikoinaan ollut katutasolla tai kunnon kirkon tapaan, muutaman portaan verran katutasoa ylempänä. Toompealla on taloja rakennettu ja taloja purettu, mäen pinta on hitaasti noussut ja sen ihmisen aikaansaaman nousun näkee parhaiten juuri Tuomiokirkon rappusista.
Tanskalaisten linna oli kulkutien kohdalla, samalla paikalla on nykyään Viron parlamenttitalo. Tanskalaiset eivät pitkään pitäneet Pohjois-Viroa hallussaan, Yrjön yön kapinan jälkeen 1343 Tanska myi koko Pohjois-Viron Saksalaisen ritarikunnan Liivinmaan haaralle. Yrjön yön kapinassa erityisesti Harjumaan maakunnassa poltettiin tanskalaisten aatelisten kartanoita ja tapettiin ne aateliset, jotka eivät ehtineet pakoon Tallinnan muurien suojaan. Tanskalla oli muutakin tekemistä kuin sotia jossain siirtomaassa, joten hyvällä hinnalla siitä oli helppo luopua.
Saksalainen ritarikunta oli yksi Palestiinassa syntyneistä munkkiritarikunnista. Tunnetuimmat munkkiritarikunnat ovat Temppelinherrat ja Johanniitat eli Maltanritarit. Saksalainen ritarikunta siirtyi Palestiinasta Preussiin ja Baltian valloituksen jälkeen jakaantui hallinnollisesti kahteen haaraan, Preussin haaraan ja Liivinmaan haaraan. Tästä Liivinmaan haarasta tuli Toompean uusi herra.
Liivinmaan ritarikunta koostui munkkilupauksen antaneista aatelissukujen nuorimmista eli perinnöttä jääneistä pojista, jotka jatkoivat uljasta ritarielämää, nyt kirkon kunniaksi. Ristiritareita oli kaikkina aikoina vähän, Liivinmaallakin vain muutamia satoja. Sen sijaan ritarikunnalla oli maallisia vasalleja, kuten millä tahansa kuninkaalla tai ruhtinaspiispalla. Vasallit muodostivat ritarikunnan sotajoukon pääosan, ristiritarit olivat sen kova ydin.
Ristiritarit asuivat Toompean linnassa, mutta usealla vasallilla oli asunto tai vähintäänkin talviasunto suojaisella Toompean kukkulalla. Ylätasangolle muodostui pieni kaupunki, tai paremminkin lähiö, sillä Toompealla ei asunut kauppiaita tai käsityöläisiä, eikä siellä ollut markkinatoria. Toompealla asui parempaa väkeä palvelijoineen ja kaikki tarvittava tuotiin joko omista kartanoista tai ostettiin alakaupungista eli Tallinnasta.
Ylä- ja alakaupunki
Toompea oli vallan keskus, sieltä hallittiin. Tallinna oli normaali hansakaupunki, siellä käytiin kauppaa ja siellä tehtiin käsitöitä. Tallinnan kauppiaat tarvitsivat Toompean aatelisten kartanoiden viljaa ja aateliset puolestaan tarvitsivat viljalleen ostajan. Tuontitavaroiden suhteen taas aateliskartanot olivat ylellisyyden halussaan vähän erilaisia asiakkaita kuin saidan kuivakka tallinnalainen kauppaporvari.
Yhteistyöstä hyötyivät molemmat, mutta suhde ei ollut luottavainen. Tallinna rakensi puolustusmuurin Tallinnan ja Toompean välille. Muuri ei ollut sen varalta, että vihollinen olisi kiivennyt Toompean muureille pystysuoraa seinämää pitkin ja Toompean valloitettuaan hyökännyt alas Tallinnan kimppuun.
Suuruutensa päivinä Toompealla asui 2 500–3 000 henkeä, joista suurin osa oli aatelisten palvelusväkeä. Vuonna 1878 Toompea liitettiin kaupunginosana Tallinnaan.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestadomberg Luonnollinen linnoitus taanilinn tanskan kaupunki toompean historia Ylä- ja alakaupunki
