Ruokafestivaali Narvan maut 2026
Teksti Stewart Johnson Kuva Visit Estonia / Angelina Ivanova
Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin 29.8. – kuin tutustua kaupungin ja alueen tarjoamiin hienoihin ruokiin? Narvan museolinnoituksen tuntumassa järjestettävä ruokafestivaali on kaikille maksuton, ja sen ohjelmassa on viihdettä ja livemusiikkia koko perheelle sekä parhaiden ruokien äänestykset. Tervetuloa Narvan maut 2026 -tapahtumaan!
Lauantaina kello 12–18 Narvan ja Itä-Virumaan seudun ravintolat ja kahvilat esittelevät ja tarjoilevat keittiöidensä osaamista sekä nimikkoannoksiaan. Pilke silmäkulmassa voitaneen myös todeta, että vain 100 metrin päässä idän puolella yhtäkään näistä herkuista ei ole saatavilla. Luethan siis edellä olevan lauseen siten, kuin olisin lisännyt sen loppuun silmää vinkkaavan emojin.
Narvan maut 2026 -tapahtumassa jaetaan useita palkintoja – muun muassa parhaan pääruoan, parhaan alkuruoan ja parhaan jälkiruoan palkinnot sekä yleisön suosikin palkinto. Viimeksi mainitun ratkaisemiseksi sinunkin kannattaa siis olla paikalla! Myös kaikkia tuomaristokategorioiden palkintoehdokkaita ja -voittajia on sääntöjen mukaan oltava tarjolla yleisölle.
Ruokakilpailujen ohella päivän ohjelmassa on lapsille suunnattua tekemistä ja viihdettä, ilmaiskonsertti, tapahtumajärjestäjien ja yhteistyökumppaneiden palkintoarvontoja sekä jokipromenadille ja sen lähialueelle ulottuvia opaskierroksia. Tapahtumapaikka tunnetaan nimellä Joaoru eli ”Jokilaakson” virkistysalue.
Narvan maut -festivaali järjestetään nyt 12. kerran. Tapahtuman virallinen verkkosivusto löytyy täältä. Ruokafestivaalin ohella kannattaa tutustua viereiseen Hermannin linnoitukseen, sen upeaan museoon sekä itse kaupunkiin. Ajan viettäminen Narvanjoen rannalla on erityisen mukavaa!
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Ruokafestivaali Narvan maut 2026

- Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle



- Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?



Lue lisää samasta aiheestagastronomia Narva narvan linna perhetapahtuma ravintola ruokafestivaali tapahtumat virolainen keittiö










