Tuoretta tietoa Virosta
1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Teksti Stewart Johnson
Kuva Visit Estonia / Evert Palmets

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan juhlapaikaksi. Tapahtuman nimi juontuu vironkielisistä sanoista kino, kunst ja muusika eli elokuva, taide ja musiikki. Musiikki muodostaa edelleen suurimman osan festivaalin ohjelmatarjonnasta, mutta tämänkesäinen tapahtuma on yleisestikin kasvanut huomattavasti viimevuotisesta.

Esityksiä voi seurata kuudella eri lavalla sekä sisä- että ulkotiloissa. Mukana ovat suuri päälava, useita sisälavoja, läheisen Kalijärven äärellä sijaitseva rantalava sekä ensimmäistä kertaa myös Jänedan kartanon piha-alue. Neljän päivän aikana esiintyy yli 40 virolaista ja kansainvälistä artistia. Lisäksi ohjelmassa on kuusi taidenäyttelyä, kaksi tilapäisesti pystytettyä elokuvateatteria, työpajoja sekä luentoja.

Festivaalin kansainvälinen musiikkiohjelmisto on poikkeuksellisen vaikuttava näin nuorta tapahtumaa huomioiden. Yksi pääesiintyjistä on ruotsalainen indiepop-yhtye “Peter Bjorn and John”, joka viettää samalla läpimurtoalbuminsa Writer’s Block 20-vuotisjuhlia. Kyseessä on yhtyeen ainoa konsertti Baltian alueella tänä vuonna, ja miehet ovat luvanneet esittää albuminsa kokonaisuudessaan.

Mukana ovat myös brittiläinen jazzia ja afrobeatia yhdistelevä kokoonpano Nubiyan Twist, saksalainen elektronisen musiikin duo Booka Shade, arvostettu brittiläinen DJ Gilles Peterson, irlantilainen dream pop -artisti Maria Somerville sekä virolais-brittiläinen trio Night Tapes. Viimeksimainitun yhtyeen esiintyminen on jatkoa heidän areenakiertueelleen Euroopassa, ja KiKuMuun saapuminen on ilmoitettu heidän ainoaksi keikakseen Virossa tänä kesänä. Paikallisista artisteista lavalle nousevat muun muassa Vaiko Eplik & Eliit, Holy Motors, Gram-Of-Fun, Kirke Karja, Zebra Island sekä lukuisat DJt – mukaan lukien suositun ”Haiglapidu”-klubitapahtumasarjan esiintyjät.

Jos olet kiinnostunut omakohtaisesta kuvauksestani viime vuoden festivaalilla, voit lukea tarinan täältä. Pääsyliput ja lisätietoa festivaalin ohjelmistosta on saatavilla täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elokuva festivaali Jäneda kesätapahtuma KIKUMU konsertti musiikki taide

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää

28.6.2026 | Kulttuuri

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

“Juu Jääb” on musiikkifestivaali, joka viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Tapahtuma tarjoilee jazzia ja nykymusiikkia sekä paikallisia perinteitä, ruokakulttuuria ja paljon … Lue lisää

26.6.2026 | Kulttuuri

Kesänäyttely neuvostoaikaisesta Pärnun massaturismista

Kesänäyttely neuvostoaikaisesta Pärnun massaturismista

Pärnun museoon on juhannuksen alla asetettu esille uusi kesänäyttely “Lomakone eli massaturismin aikakausi“. Se kertoo Pärnun lomakulttuurista ja lomanviettopaikkojen arkkitehtuurillisesta … Lue lisää

26.6.2026 | Kulttuuri

Pärnun Hansapäivät 2026

Pärnun Hansapäivät 2026

Pärnun rikasta keskiaikaista historiaa ja jäsenyyttä Hansaliitossa juhlistavia Hansapäiviä vietetään ensi viikon lopulla eli 3.–5.7. Tämä jokirannan läheisyydessä järjestettävä suurtapahtuma … Lue lisää

25.6.2026 | Kulttuuri

Valga Hot Shorts kutsuu elokuvamatkalle

Valga Hot Shorts kutsuu elokuvamatkalle

Viron ja Latvian rajalla sijaitseva Valgan kaupunki muuttuu reilun viikon kuluttua eli 3.-5.7. elokuvan ystävien kohtaamispaikaksi, sillä kaupungissa järjestetään tuolloin … Lue lisää

25.6.2026 | Kulttuuri

Õllesummer on täällä taas – suurempana kuin koskaan

Õllesummer on täällä taas – suurempana kuin koskaan

Kuinka monta virolaista tarvitaan täyttämään yksi musiikkifestivaalin alue? Kaikki – ainakin, jos alue on tarpeeksi suuri! Tämän vuoden Õllesummer eli … Lue lisää

24.6.2026 | Kulttuuri

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta!

Baltic Guiden toimitus toivottaa kaikiille lukijoille sekä Viron ystäville rauhallista ja ”oikeaa” eli Johannes Kastajan päivän mukaista 24.6. juhannusta. Vietämme … Lue lisää