Tuoretta tietoa Virosta
28.5.2026 | Kulttuuri

Tallinnan Vanhankaupungin päivät alkavat ensi viikolla

Teksti Stewart Johnson

Toimittaja Timo Raussi

Kuvat Tallinnan Vanhankaupungin päivät / Vahur Lõhmus

Tallinnan Vanhankaupungin päivät alkavat ensi viikolla

Vanhankaupungin päivät eli viroksi Vanalinna päevad muuttavat 5.–7.6. Tallinnan keskiaikaisen keskustan taas valtavaksi kulttuurin ulkoilmanäyttämöksi. Tämänvuotisen festivaalin painopiste on teatterilla ja esittävillä taiteilla, ja keskeisenä esiintymislavana toimiikin vanhakaupunki itsessään. Sen kadut, sisäpihat, puistot, parvekkeet ja historialliset rakennukset isännöivät kolmen päivän ajan satoja tapahtumia ja luovat eloisan tunnelman koko UNESCO:n maailmanperintölistalla olevalle alueelle.

Päivien ohjelmassa on noin 300 eri-ikäisille vieraille suunnattua tilaisuutta. Konsertteja, katuteatteria, tanssiesityksiä, katutaidetta ja työpajoja pidetään useilla lavoilla ja tapahtumapaikoilla eri puolilla Vanhaakaupunkia. Vironkielisten opaskierrosten avulla voi tutustua eri rakennuksiin ja kohteisiin – englanniksi myös kansallisoopperan taloon, Vapaudenaukion ympäristöön sekä sen reunalla nykyisin Südalinna teater -nimellä toimivaan entisen venäläisen teatterin tiloihin. Järjestäjät painottavat interaktiivisia esityksiä ja toimintaa, johon yleisökin pääsee osallistumaan pelkän sivusta katsomisen sijaan.

Yksi festivaalin kohokohdista on heti sen avajaisissa, Vanhankaupungin länsilaidalla Balti jaam -rautatieaseman ja Hotel Shnellin lähistöllä Toompark-puistossa perjantai-iltana esitettävä musiikkiteatteriesitys ”Reval etsii trubaduuria”. Reval on Tallinnan vanha nimi. Viikonlopun aikana kävijät voivat nauttia myös parvekekonserteista ja sisäpiha esityksistä paikoissa, jotka normaalisti ovat suljettuja yleisöltä. Historialliset rakennukset kuten Toompean mäellä sijaitseva Ritarihuone, Viron hallituksen ja valtionkanslian työtiloina toimiva Stenbockin talo sekä useat suurlähetystöt avaavat ovensa musiikkiesitysten ja kulttuuritapahtumien myötä.

Musiikilla on festivaalissa tärkeä rooli. Esiintyvien artistien joukkoon kuuluvat muun muassa An-Marlen, säm, Lonitseera, EiK, Küberünnak & Karmo, Anna Kaneelina, Tallinnan musiikkikoulujen yhtyeet sekä Suomesta Toomparkin lavalle jo ennen virallisia avajaisia eli perjantaina kello 13 esiintymään saapuva jazz-henkinen Junior All Star Big Band. Useilla Vanhankaupungin lavoilla järjestetään konsertteja koko viikonlopun ajan, mukaan lukien perinteisellä Harju-kadun lavalla.

 

 

Myös perheitä ja lapsia kannustetaan osallistumaan aktiivisesti. Vanhankaupungin puistoissa ja aukioilla järjestetään muun muassa nukketeatteriesityksiä sekä lasten toimintapisteitä ja työpajoja. Vierailijat voivat tavata suosittuja virolaisia lastenfilmihahmoja, kuten Keksijöiden kylän Lotte-koiran sekä hiljattain jopa kahden euron kolikkoon ikuistetun Sipsikun. Nuorimmillekin kävijöille on tarjolla leikkejä ja pelejä, luovia työpajoja ja vuorovaikutteisia esityksiä.

Järjestetyn ohjelman lisäksi suuri osa Tallinnan Vanhankaupungin päivien viehätyksestä syntyy tapahtumaan aikaan alueella vallitsevasta tunnelmasta. Kadut ja kahvilat täyttyvät esiintyjistä, muusikoista, ruokakojuista ja vierailijoista samalla kun sisäpihat muuntuvat osiksi julkisia tiloja.

Päivien ohjelmatietoja voi tutkia englanniksi täältä ja viroksi täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
katuteatteri keskiaika konsertti kulttuuri Tallinna tapahtumat vanhankaupungin päivät

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää