Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi
Teksti Timo Raussi Kuvat Airi Leon ja Viscosa Kultuuritehas
Hiidenmaan keskustaajamasta Kärdlasta noin 20 ja lentoasemasta 25 kilometriä länteen sijaitseva Viscosa Kulttuuritehdas avataan Kõrgessaaressa yleisölle 20.6. lähes vuoden kestäneen mittavan remontin jäljiltä. Kolmena viime kesänä taiteen ja kulttuurin tapahtumapaikkana toiminutta entistä teollisuuskiinteistöä on uudistettu palvelemaan hiidenmaalaisia yrittäjäyhteisöjä ja matkailijoita ympärivuotisesti. Tiloissa avautuu samalla 38-vuodepaikkainen Hotell 4Sterni.
Viscosan tehdas rakennettiin 1900-luvun alussa halusta tuottaa vientimarkkinoille tekosilkkiä eli viskoosia. Koe-erän valmistumisen jälkeen historia sotkeutui suunnitelmiin sotien, omistajavaihdoksien ja pitkien hiljaisuuden vuosien myötä, mutta paikan positiivisen energian ei uskota koskaan kadonneen. Nyt EU-tuella kunnostettuihin tiloihin on tehty 200-paikkainen teatterisali, gallerioita, ravintola, hotelli, erilaisia työ-, studio- ja konferenssitiloja sekä majoitustilat taiteilijoiden pidempiaikaista viipymistä varten.

Viscosan avajaisia vietetään 20.6. yksipäiväisen Suvesumin-festivaalin merkeissä. Musiikillisesti päivän pääannista vastaavat Ann-Lisett Rebane ja Katariina Kivi eli Duo Ruut, ja festivaali toimii samalla ”Baltian uusi maalaustaide”-näyttelyn avajaistilaisuutena. Esillä on teoksia lähes 150:ltä uuden sukupolven eli 15-40-vuotiaalta taiteilijalta Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Teosten intiimit henkilökohtaiset tarinat sekä laajemmat ajan ja yhteiskunnan kerrostumat heijastuvat myös näyttelyn alaotsikkoon ”OK. SMS. WIFI.” eli kielimuurit ylittäviin sanoihin, jotka kirjoitetaan kaikkien Baltian maiden kielissä täsmälleen samalla tavoin.

Avajaispäivänä yleisö voi myös tutustua Maarja Meerun valolla, tilalla ja näkökulmilla leikittelevään tekstiilitaiteen installaatioon ”Heijastuksia” sekä Art Cafe -ravintolan tiloissa avattavaan Robert Nõgiston värikylläisen maalaustaiteen yksityisnäyttelyyn. Viscosan väki valmistelee jo myös myöhemmin tänä vuonna Viron tekstiilitaiteilijoiden liiton kanssa avattavaa näyttelyä ”La Viscosa – tekstiilitehdas”, joka yhdistää elementtejä Hiidenmaan teollisesta kulttuuriperinnöstä sekä nykytekstiilitaiteesta.
”Emme tyydy olemaan pelkkä kulttuurikeskus, vaan tavoitteemme on osallistua elävästi kaikkeen, mikä Hiidenmaalla koskettaa ihmisten mieliä ja aisteja. Aiomme palvella elämyksiä etsiviä vieraita, taiteilijoita kuin myös eri alojen yhteistyökumppaneita”, kertoo Viscosan edustaja Kirsti Villard.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi

- Kuressaaren kymmenes katufestivaali



- Laibach livenä Tallinnassa



Lue lisää samasta aiheestafestivaali Hiidenmaa Kulttuuritehdas Kõrgessaare taidenäyttely tapahtumat Viscosa










