Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali
Teksti Stewart Johnson Kuva Visit Estonia / HÕFF
Ehdottomasti Baltian suurin kauhu- ja fantasiaelokuvien festivaali, HÕFF, järjestetään 30.4.-2.5. Haapsalussa.
Kolmen päivän aikana yleisö saa katseltavakseen 35 elokuvaa 25 maasta. Lisäksi ohjelmistossa on lyhytelokuvien näytöksiä sekä erityisiä teematapahtumia. HÕFF esittelee usein sellaisia filmejä, jotka ovat saaneet palkintoja tai tunnustusta merkittävillä kansainvälisillä festivaaleilla, mutta jotka eivät todennäköisesti pääse laajempaan teatterilevitykseen Virossa. Jos siis olet genren ystävä, tämä festivaali on ehdottomasti sinua varten.
Vuonna 2005 järjestetyn ensimmäisen festivaalin jälkeen HÕFF on kasvanut kansainvälisesti tunnetuksi synkeäsävyisistä ja epätavallisista filmeistä pitävien kohtaamispaikaksi. Järjestäjät valikoivat tietoisesti ohjelmistoon laaja-alaisen kirjon tapahtuman nimessä mainittujen genrejen elokuvia. Mukana on sekä uusia kauhu-, fantasia- ja tieteiselokuvia että tyylisuuntien klassikoita. Seikkailunhaluisille katsojille tarjolla on myös valikoima äärilaitojen edustajia sekä kulttielokuvia. Lisäksi HÕFFiin kuratoidaan ohjelmisto-osia, jonka filmit käsittelevät tiettyjä teemoja, ovat peräisin määrätyistä maista tai ovat tiettyjen tekijöiden käsialaa – esimerkiksi virolaiset lyhytfilmit, jotta alan nousevat kyvytkin pääsisivät esille.
Myös tapahtumapaikka on keskeinen osa festivaalin vetovoimaa. Haapsalun kulttuurikeskus on entinen neuvostoajan rakennus, joka on kunnostettu monisaliteatteriksi. Myöhäisillan näytökset ja erikoistapahtumat vahvistavat mukaansatempaavaa ja ajoittain aavemaistakin tunnelmaa. Festivaali on sen myötä elämyksellisempi kokemus kuin mitä tavallinen elokuvanäytöksessä käynti pystyisi tarjoamaan.
Tapahtumaa järjestää Pimeiden Öiden filmifestivaalin eli PÖFF:in tiimi yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa, joten HÕFF on osa yhtä Pohjois-Euroopan merkittävimmistä elokuva-alan instituutioista. Vuosien varrella HÕFF on isännöinyt kansainvälisiä ensi-iltoja, kutsunut kylään elokuvantekijöitä ja vieraita ympäri maailmaa sekä luonut itselleen positiivista mainetta ilman tiukkoja sisältörajoituksia rakennettujen ohjelmistojen myötä.
Lisätietoja sekä kaikkien elokuvien aikataulut ja liput ovat saatavilla täältä. Sivustolta löytyy myös ehdotuksia majoituspaikoista sekä kulkuyhteyksistä Haapsaluun.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali

- Narvan turvallisin karavaanariparkki



- Tällä viikolla tapahtuu Virossa



Lue lisää samasta aiheestaelokuva elokuvafestivaali fantasia Haapsalu HÕFF Kauhu tapahtumat










