Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Teksti Stewart Johnson
Kuva Giulia Marangoni

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

 

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset ovat tavallaan historiallisia sikälikin, että musikaalin 40-vuotisjuhlan kunniaksi ne esitetään viron kielen sijasta alkuperäisessä muodossaan englanniksi – tätä ei ole “Oopperan kummituksen” osalta Virossa aiemmin tapahtunut.

Webberin musikaali perustuu samannimiseen, vuonna 1910 julkaistuun goottilaiseen kauhuromaaniin. Ranskalaisen kirjailijan Gaston Leroux’n kirjoittama tarina ”Le Fantôme de l’Opéra” sijoittuu Pariisin oopperatalo Palais Garnieriin. Juoni sai inspiraationsa talon alkuvuosiin liittyneistä huhuista mutta myös tositapahtumista. Esimerkiksi pienehkö tulipalo välikatossa katkaisi katsomosalin suurta kattokruunua kannatelleen vaijerin, mikä johti yhden ihmisen kuolemaan ja useiden loukkaantumiseen. Oopperatalossa oli jo ennen tapahtumia aina huhuttu olevan aaveita…

Romaanissa ja siten myös musikaalissa kuvailtu maanalainen järvi on sekin todellinen. No, itse asiassa se oli ja on valtava vesisäiliö, joka on yhä käytössä pariisilaisten palomiesten pimeässä työskentelyn koulutuspaikkana. Musikaalitarinassa ja lavalla yleisönkin nähtävillä oleva kyseinen ”järvi” toimii reittinä kummituksen luolaan.

”Phantom of the Opera” -tuotannon Tallinnaan tuo Broadway Entertainment Group. Georgia Wilkinsonin on vahvistettu astuvan lavalle Christine Daaén roolissa.

Huomionarvoinen fakta on se, että musikaalia ehdittiin Broadwayn Majestic-teatterissa esittää vuosien 1988 ja 2023 välillä lähes 14 000 kertaa. Siten, 35 vuoden mittaisena se oli Broadwayn historian pisimpään ohjelmistossa pysynyt esitys.

”Phantomin” virallinen joskin vain vironkielinen verkkosivusto täällä, ja liput sen kaikkiin esityksiin ovat saatavilla Piletilevin suomenkielisestä nettikaupasta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Andrew Lloyd Webber Broadway musikaali Oopperan kummitus Tallinna tapahtumat

30.4.2026 | Kulttuuri

Satu ”Hildur” Rämö vierailee Tallinnassa

Satu ”Hildur” Rämö vierailee Tallinnassa

Toukokuun lopulla 27.–31.5. Tallinnassa järjestettävä HeadRead-kirjallisuusfestivaali saa tänä vuonna vieraakseen nordic blue -rikoskirjallisuuden kansainvälistä tähdenlentoa parhaillaan elävän Satu Rämön. … Lue lisää

30.4.2026 | Kulttuuri

Alastonkuvanäyttely “Näitus nr. 7”

Alastonkuvanäyttely “Näitus nr. 7”

Valokuvataiteilija Olavi Sõnan “Näitus nr. 7” on Tallinnassa järjestettävä taidetapahtuma, joka tutkii ihmiskehoa, tunteita ja visuaalista kerrontaa modernin alastonvalokuvauksen … Lue lisää

29.4.2026 | Kulttuuri

Grillfest vappuna Nõmmellä

Grillfest vappuna Nõmmellä

Vappupäivän vietto Virossa ei jää vaisuksi heillekään, jotka ovat tottuneet sitä kotimaassaan juhlimaan ulkona syömisen merkeissä. Grillfest on suosittu … Lue lisää

29.4.2026 | Kulttuuri

Arvo Pärt -henkistä äänitaidetta New Yorkissa

Arvo Pärt -henkistä äänitaidetta New Yorkissa

Suomalaisen Hans Rosenströmin tilataidemainen ääniteos ”Out of Silence” saa tänään 29.4. yleisöensi-iltansa New Yorkin Roosevelt Islandilla sijaitsevassa Four Freedoms … Lue lisää

28.4.2026 | Kulttuuri

Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali 

Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali 

Ehdottomasti Baltian suurin kauhu- ja fantasiaelokuvien festivaali, HÕFF, järjestetään 30.4.-2.5. Haapsalussa. Kolmen päivän aikana yleisö saa katseltavakseen 35 elokuvaa … Lue lisää

27.4.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

20.4.–2.5. Tarton opiskelijapäivät, Tartto Sosiaalisen opiskelijariehan toinen viikko tarjoaa ulkopuolisellekin yleisöille ilmaista viihdettä muun muassa päiväsaikaan kaupungilla järjestettävien limaporraskiipeilyn, … Lue lisää

26.4.2026 | Kulttuuri

Kesällä kylään suljettujen ovien taa

Kesällä kylään suljettujen ovien taa

Tallinnan sataman lähellä suljettuna jo vuosikausia seisseen Linnahallin uumeniin pääsee nykyään lähes säännöllisesti eli lauantaisin englannin kielellä opastettujen yleisökierrosten … Lue lisää

23.4.2026 | Kulttuuri

Vappu on jo nurkan takana

Vappu on jo nurkan takana

Alkujaan Pyhän Walburgan, tuon varhaisella keskiajalla pyhimykseksi julistetun lähetyssaarnaajan merkkipäivää vietettiin 1. toukokuuta. Nykyään sitä edeltävää iltaa eli vappuaattoa … Lue lisää