”Meidän Erika” on elokuva, jossa yhdistyvät nostalgia ja voiton huuma
Teksti ja kuvat Stewart Johnson
Virolaiset elokuvat yrittävät usein kattaa liian monia asioita kerrallaan tai keskittyä liikaa vain yhteen asianhaaraan. Ohjaaja German Golubin uutuuselokuva ”Meidän Erika” on sikäli harvinainen helmi, sillä se tarjoaa katselijalle paljon, mutta onnistuu silti pysymään lähes täydellisen tasapainoisena. Kyseessä on tosielämäpohjainen dramatisointi Erika Salumäestä, ensimmäisestä virolaisesta olympiavoittajasta sen jälkeen, kun maa oli palauttanut itsenäisyytensä vuonna 1991. Filmi kuvailee tarkasti Neuvostoliiton miehityksen aikaisen elämän nostalgiaa ja hirveyksiä, sekä taistelua henkilökohtaisia demonita vastaan. Hirveydet ovat aistittavissa sekä ihmismielen sisältä että kaikkialta ympäristöstäkin.
Karolin Jürise on näyttelijänä nuori mutta syvään ilmaisuun kykenevä. Sen ansiosta hän onnistuu tarkasti esittämään Erikaa sekä 16-vuotiaana teininä että täyttä vuosikymmentä myöhemmin olympiaurheilijana ja kultamitalistipyöräilijänä. Erikan henkilöhahmo on rikkinäisten kotiolojen, lastenkodin, neuvostojärjestelmän ja koulukodin tuotos. Elokuvassa Erika, jonka urheilullinen potentiaali tunnistettiin jo nuorena hänen fyysisen kehittyneisyytensä myötä ja joka ymmärrettävistä syistä oli ongelmalapsi, kasvaa tulisieluiseksi aikuiseksi.
Latvialaisen Rodion Kuzminin näyttelemä Stanislav Solovjov on Erikan venäjänkielinen ja väkivaltainenkin valmentaja. Solovjovin hahmoa yleisön on helppo vihata. Hänet esitetään hurmaavana tyyppinä, joka voi viedä suojattinsa huipulle mutta joka haluaa tavoitteen saavuttamiseksi käytettävän kepulikonsteja. Erikan sielun varjoisat puolet alkavat epärehellisen valmentajan myötä houkutella tyttöä, joka haluaisi tehdä asioita reilusti. Sisäinen ristiriita – millaisena se tosielämässä ilmenikään, oli toki ennustettavissa mutta tuodaan hyvin esiin myös käsikirjoituksen tasolla.
Elokuva ”Meidän Erika” on nautinnollinen yhdistelmä hyvää näyttelijäntyötä, lavasteita ja kuvausta. Pääosin eri puolilla Viroa kuvattu elokuva välittää hämmästyttävän tarkan kuvan siitä, millaista elämä oli neuvostoaikana 1980-luvun alussa – edellyttäen tosin sitä, että aina olisi kesä ja että eläisit keskellä Etelä-Viron mäntymetsiä ja kumpuilevia maastoja. Mutta siellä Erika tosiaan kasvoikin. Tuolloin joka kodissa tuntui olevan ainakin yksi huone, jonka seinät oli verhoiltu maalaamattomin puupaneelein, ja yhdellä niistä oli kello tikittämässä loputonta aikaa.
Kesäinen elämä oli viihtyisää, jos satuit asumaan aurinkoisen metsän varjossa. Tosin elokuvan mukaan joka päivä ruoaksi tuntui olevan keittoa, ja vain jos suoriuduit hyvin maasi nimissä, sait palkinnoksi ”lihaa ja perunoita” suorituksen parantamiseksi entisestään. Tämä onkin mielestäni yksi elokuvan esille tuomista joskin liian vähän esittämistä kauheuksista – ruoan käyttö henkisen painostuksen aseena. Toivon, että kaikkien alle 30-vuotiaiden virolaisten olisi nähtävä ”Meidän Erika”, jotta he ymmärtäisivät entisaikoja ja arvostaisivat olojaan nykyään, saadessaan ruokalähetin tuomat artesaanihampurilaiset kotiovelleen ja kaikessa ruoassa on tillin sijasta avokadoa.
Tekemättä sen enempää juonipaljastuksia, elokuvan loppu näyttää, kuinka Erika voittaa omat sisäiset demoninsa sekä ne muutkin, joista yleisö on jo tietoinen.
Nyt elokuva-arvioni hauskaan osaan: Sain kutsun ennakkonäytökseen, koska minulla oli filmissä pieni vuoropuherooli. Tai oli niitä kaksikin, mutta kerron siitä myöhemmin. Kyseessä ei ollut ensimmäinen tällainen kokemukseni, mutta se oli ensimmäinen, jossa valokuvausseinämä oli asetettu Tallinnan Solaris-ostoskeskuksen liukuportaiden alapäähän. Yleensä vastaavissa tilaisuuksissa on opasteet sekä näyttelijöitä ja tuotantoryhmän jäseniä ohjaavat opastajat – mutta ei tällä kertaa. Kun filmiväki jonotti kuvausseinän luo, valtava joukko näytökseen lipun ostaneita joutui odottamaan tilaisuuttaan pujahtaa saman seinän ja kameroiden ohi eli liukuportaita ylös elokuvateatteriin. Sanalla sanoen: kaaos.

Kuvauspaikoilla sen sijaan kaaoksesta ei ollut merkkiäkään. Oman kohtaukseni kuvauspaikka Helsingissä oli erittäin ammattimaisesti johdettu Filmivabrik-tuotantoyhtiön taholta. Roolini oli näytellä kanadalaista tuomaria vuoden 1983 Universiadi-kisoissa Edmontonissa. Koko aamun ajan kulissien takana oli nainen, jolla oli samanlainen pyöräilyasu kuin Karolinilla, mutta hänessä oli jotain outoa. Hän pysytteli omissa oloissaan eikä jutellut kenenkään kanssa. Hänen olemuksessaan oli jotain muutakin epätavallista, mutta en kertaakaan päässyt tarpeeksi lähelle selvittääkseni, mitä se jokin oli
Kuvasimme Helsingin velodromilla ja huomasinkin päivällä saman naisen uudelleen, joskin tällä kertaa pyörän satulassa. Otosten välisellä hetkellä hän äkisti kaatui eikä noussutkaan heti ylös. Olin eräs lähimmistä ihmisistä sattumalta, joten juoksin hänen luokseen. Hän alkoi liikkua. Kysyin: “oletko kunnossa”, mutta kun hän nosti katseensa minuun, hänen leukansa roikkui kasvojen alla kuin lähes irronneena! Järkytykseltäni en heti tajunnut, että hän vastasi ja vieläpä täysin ongelmitta: “Kyllä, olen ihan kunnossa” – roikkuvasta leuastaan huolimatta!
Sitten meikkaaja lähestyikin jo meitä ja kiinnitti klipsuilla naisen leuan takaisin paikoilleen. Nainen nousi pystyyn ja oli muutoin aivan vahingoittumaton. Hän olikin Karolinin stuntti kalliin kasvonaamion kera. Nauran tarinalle ja järkytykselleni vielä tänäkin päivänä.
Toisessa kohtauksessani roolihahmoni kävi lyhyttä keskustelua Erikan kanssa. Muutaman oton jälkeen työni kuvauspaikalla oli ohi, joten minulla oli hetki aikaa jutella Karolinin ja Rodionin kanssa. ”Olet mielestäni todella hyvä”, sanoin Karolinille ja jatkoin: ”Oletko ihan ammattinäyttelijä?” Hämmästyksensä kesti hetken, kunnes hän huomasi koomikkomaisen pilkkeen silmäkulmastani ja alkoi nauraa. Kyllä, kaikki nämä näyttelijät olivat todellakin ammattinäyttelijöitä! Vaan olikohan se tämän heittoni seurausta, että mainittu kohtaus leikattiin sittenkin pois lopullisesta filmistä.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Kitarataiturit Tallinnassa

- ”Meidän Erika” on elokuva, jossa yhdistyvät nostalgia ja voiton huuma



- Näin syntyi tintinnabuli 50 vuotta sitten



Lue lisää samasta aiheestaelokuva Karolin Jürise kilpapyöräilijä Meidän Erika Meie Erika näyttelijä olympiavoittaja virolainen elokuva










