Tuoretta tietoa Virosta
29.1.2026 | Kulttuuri

Musiikkitalo Ukuaru avautuu yleisölle

Teksti Timo Raussi
Kuva Rakveren kaupunki / Kaupo Kalda


Musiikkitalo Ukuaru avautuu yleisölle

 

Lapsuus- ja nuoruusvuotensa Rakveressä viettäneen säveltäjämestari Arvo Pärtin työlle omistettu musiikkitalo Ukuaru avataan yleisölle viikonvaihteessa. Rakveren katukuvassa pitkään varsin hylätyn näköisenä seissyt, mutta itse asiassa urheilusalina ja nuorisotilana vuosikymmenten ajan toiminut kaksitorninen ”torso” oli alkujaan kirkkorakennus.

Kirkon suunnitteli vuonna 1935 arkkitehti Alar Kotli, mutta paria vuotta myöhemmin aloitetut rakennustyöt eivät rahapulan vuoksi koskaan valmistuneet aiotussa laajuudessaan. Kun Viron luterilaisen kirkon piispa Johann Kõpp vihki Pauluksen eli Paavalinkirkon käyttöön kesäkuussa 1940, ei sen torneilla ollutkaan korkeita suippomaisia piikkejä eikä sen kylkeen tehty erillistä osaa kanslian tarpeisiin. Kuin ihmeen kaupalla rakennus ei vaurioitunut toisessa maailmansodassa.

Urut kirkkoon sen sijaan valmistuivat vuonna 1942, joskin niiden osalta historia toistaa nyt itseään. Rakveren kaupunki totesi viime keväänä, että sillä ei ole rahaa varustaa Ukuarua reilut kaksi miljoonaa euroa maksavilla konserttiuruilla ainakaan heti alusta asti. Kaupungin johto on vedonnut myös väitteeseen, että rakennuksen sisäilman olisi ensin vakiinnuttava ja oltava täysin pölyvapaata ennen urkujen asennustyön alkua.

Vuonna 1951 kirkko luovutettiin tuolloin neuvostomiehitetyn kaupungin käyttöön kahden seurakunnan yhdistymisen myötä. Sen pääsali muutettiin kaksikerroksiseksi, ja saleissa pelattiin niin koripalloa kuin lentopalloakin. Osa tiloista oli voimailusalina, osa taasen nuorisotilana aina vuoteen 2016 asti.

Harvemmin kerrottu yksityiskohta on se, että 1990-luvun alkupuolella eli Viron jo palautettua itsenäisyytensä rakennuksen toisessa tornissa toimi myös pikkuruinen – vain pari pöytää sisustukseensa mahduttanut Torni-baari. Siellä sekä urheilijanuorukaiset että seudun underground-kulttuuriväki viettivät punkkarien, rokkarien, bluesin ja rockabillyn harrastajien kesken aikaa sulassa sovussa – kuka olutta juoden, kuka paikan ainoaa ”einestä” eli grillivoileipiä syöden, toiset taas musiikkia kuunnellen sekä kaikesta maallisesta ja mahdottomasta jutellen. Valokuviakin baarin toiminnasta on tiettävästi olemassa, mutta vain yksityishenkilöiden kotialbumeissa.

Entä mistä nimi Ukuaru? Kieli- ja kulttuurimatkoja Viroon järjestävä Klarika Sander-Komulainen valaisee asiaa: ”Ukuaru on paitsi virolainen paikkakunta Järvamaalla, myös nimi Veera Saaren kirjoittamalle ja tapahtumiltaan 1930-luvulle sijoittuvalle romaanille sekä sen pohjalta tehdylle elokuvalle. Elokuvan tunnusmusiikkina on Arvo Pärtin säveltämä Ukuarun valssi. Sana symboloi kotia, luontoa ja ihmisen sisäistä sitkeyttä – paikkaa, jossa ihminen rakentaa elämänsä itse, vaikeuksista huolimatta.”

Rakvere onkin sitkeän työn tuloksena saanut uuden sekä akustiikaltaan jo asiantuntijoiden kiittämän konserttien ja tapahtumien järjestämispaikan. Avausviikonlopun konsertit myytiin loppuun jo ajat sitten, mutta talven ja kevään tapahtumia voi selailla muun muassa täältä. Rakvereen liittyviä uutisia sekä nähtävyys- ja matkailuvinkkejä voit puolestaan selata omasta uutisarkistostamme.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
arvo pärt kirkko konsertti musiikki Rakvere tapahtumat Ukuaru

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää

28.6.2026 | Kulttuuri

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

“Juu Jääb” on musiikkifestivaali, joka viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Tapahtuma tarjoilee jazzia ja nykymusiikkia sekä paikallisia perinteitä, ruokakulttuuria ja paljon … Lue lisää

26.6.2026 | Kulttuuri

Kesänäyttely neuvostoaikaisesta Pärnun massaturismista

Kesänäyttely neuvostoaikaisesta Pärnun massaturismista

Pärnun museoon on juhannuksen alla asetettu esille uusi kesänäyttely “Lomakone eli massaturismin aikakausi“. Se kertoo Pärnun lomakulttuurista ja lomanviettopaikkojen arkkitehtuurillisesta … Lue lisää