Tuoretta tietoa Virosta
28.1.2026 | Kulttuuri

Jääaarioita oopperan ystäville

Teksti Stewart Johnson
Kuva lehdistöaineisto

Jääaarioita oopperan ystäville

 

Pärnun oopperasäätiö orkestereineen järjestää vuosittain lukuisia projektipohjaisia oopperaesityksiä ja -konsertteja eri puolilla Viroa. Helmikuussa vuorossa on sarja noin tunnin mittaisia ooppera-aarioiden konsertteja, jotka lupaavat tarjota yleisölle intellektuellia viihdettä.

Talviseen tunnelmaan sovitetusti Jääaaria-nimen saaneiden konserttien solistina laulaa sopraano Kai Kallastu. Emme ole tässä sortuneet kirjoitusvirheeseen, sillä toisin kuin Suomessa, Virossa Kai on vakiintunut käyttöön juuri naisten etunimenä. Kailla on Master’s-tason musiikkitutkinto Helsingin Metropoliasta sekä laaja-alainen esiintymiskokemus musiikin eri osa-alueilta renesanssiajan teoksista nykymusiikkiin ja kamarikuorolaulusta suurteosten solistirooleihin.

Hänen aviopuolisonsa, säveltäjä ja kapellimestari Andrus Kallastu säestää Jääaaria-konserttien lauluosuuksia pianolla. Ohjelmassa on aarioita muun muassa  Verdiltä, Puccinilta, Straussilta, Belliniltä, ​​Donizettilta, Lehárilta ja Kálmánilta.

Jääaaria-sarjan ensimmäinen konsertti pidetään perjantaina 6.2. Peipsijärven lähellä Alatskivin linnassa. Kyseinen Viron itäosien seutu tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää ja majoitusmahdolisuuksia hienostuneista kartanoista kylpylähotelleihin – joten konsertti olisi hieno tapa juhlistaa muistorikasta matkailuviikonloppua.

Toinen konserteistai on lauantaina 7.2. Kuressaaren piispanlinnassa Saarenmaalla. Viikkoa myöhemmin, torstaina 12.2. Jääaariaa esitetään Paiden musiikki- ja teatteritalossa, ja päätöskonsertti on sunnuntaina 15.2. Tallinnan itäpuolella Anijan kartanossa.

Liput kuhunkin konserttiin maksavat 15 euroa ennakkoon tai 20 euroa ovelta ostettuna. Ennakkolippuja voi hankkia verkosta täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
alatskivi Anija konsertti Kuressaare musiikki ooppera paide tapahtumat

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää