Tuoretta tietoa Virosta
25.11.2025 | Kulttuuri

Joulu Virossa alkaa virallisesti tänä viikonloppuna

Teksti Stewart Johnson 
Kuva Toolbox Estonia / Sergei Zjuganov

Joulu Virossa alkaa virallisesti tänä viikonloppuna

 

Juhlakausi starttaa Virossa virallisesti tulevana viikonloppuna, jolloin eri puolilla maata järjestetään lukuisia tapahtumia, konsertteja, messuja, markkinoita ja adventtitilaisuuksia. Tallinnasta Tarttoon ja Pärnusta Kumun museoon – joulutunnelmaa löytyy kaikkialta.

Tallinnan kaunis ja melko uusi Noblessnerin alue viettää oman ensimmäisen adventtikynttilän sytytystilaisuutensa sunnuntaina 30. marraskuuta. Alueella sijaitseva Shishi-myymälä on vastannut joulukuusen koristelusta. Jos pidät näkemästäsi, voit poiketa myös myymälään hankkimaan kotiin tai toimistolle upeita joulu­koristeita.

Balti Jaaman eli Baltian asematorin joulumarkkinat ovat täydessä vauhdissa koko viikonlopun ajan. Alue on koristeltu joulukauden tunnelmaan. Tarjolla on runsaasti myyntikojuja käsintehdyille tuotteille, koristeille, herkkuille ja lämpimille juhla­juomille. Ajoittamalla käyntisi oikeaan aikaan voit nauttia myös kuorojen esityksistä ja muusta livemusiikista. Lapsille on luvassa puuhaa ja työpajoja.

JouluJazz on osa Jazzkaaren ympärivuotista ohjelmaa. Tapahtuma käynnistyy 29. marraskuuta ja sen aikana nautitaan 13 konsertista, joista ensimmäinen kuullaan Alexelan konserttitalossa.

Pärnun joulunaika alkaa niin ikään sunnuntaina. Pärnun joulumarkkinat ovat hieman pienemmät, mutta tunnelmaltaan erittäin viihtyisät. Niillä voi herkutella laadukkailla ja maukkailla joulutarjoiluilla ilman suuria väentungoksia.

Myös Tarton Joulukaupunki avautuu tulevana viikonloppuna. Raatihuoneentorille nousee luistelukenttä ja lämmitettyjä paviljonkeja, joissa riittää ohjelmaa ja jouluherkkuja koko perheelle. Itä-Virossa Narvan raatihuoneen torilla sytytetään myös adventtikynttilä ja joulutori avataan virallisesti. 

Ja lopuksi se kaikkein suurin vetonaula: maailman parhaaksi valittu Tallinnan joulutori, joka löytyy aivan Vanhankaupungin sydämestä. Tori on avoinna aina joulukuun loppuun saakka. Käy ihmeessä tunnelmoimassa, jos et ole vielä ehtinyt!

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulumarkkinat joulutapahtumat joulutorit Noblessner tapahtumat tapahtumat Tallinnassa tapahtumat Virossa

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää

14.3.2026 | Kulttuuri

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää

13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää

12.3.2026 | Kulttuuri

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jolla on keskiaikaisena kaupunkina pitkä kulttuurihistoria jo satojen vuosien ajalta. Kaupunki tunnetaan erityisesti … Lue lisää

11.3.2026 | Kulttuuri

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape on ainutlaatuinen elektronista musiikkia ja kuvataiteita Paavlin kulttuuritehtaalla yhdistelevä festivaali, jossa myös yleisö on tervetullut osallistumaan osana tapahtumaa … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

“Irlantilaisten onneen” viittaavan vanhan, kultakuumekauden aikaisen amerikkalaisen sanonnan valossa voi todeta, että tämänkin päivän Tallinnassa elävät irlantilaiset ovat varsin … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Mitä uskaltaisi odottaa konsertilta, jossa mieskuorolaulu ja rock kohtaavat toisensa? Kenties jotain vastaavaa kuin Leningrad Cowboysin tai mieskuoro Huutajien … Lue lisää

9.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

6.–28.3. Raw Blocks of Black Iron, Tallinna Vanhankaupungin A-Galerii -taidesalongissa virolaisen metalli- ja korutaiteilijan töitä, joissa “raaka pala mustaa … Lue lisää