Tuoretta tietoa Virosta
29.10.2025 | Kulttuuri

Tartu Folk 2025

Teksti Stewart Johnson 
Kuva Tartu Folk / Peeter Paaver

Tartu Folk 2025

 

Jo kymmenen vuoden ajan Tartu Folk on tuonut yhteen eri puolilta Eurooppaa saapuvia kansanmusiikki- ja tanssiryhmiä. Tämän vuoden festivaali järjestetään 13.–16. marraskuuta. Festivaali on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maanosan tärkeimmistä folkloretapahtumista. Musiikki- ja tanssiryhmät pääsevät jakamaan kulttuurejaan keskenään, ja yleisö voi kokea esityksiä, joita ei muualla näkisi. Tartu Folk 2025 tarjoaa konserttien ja esitysten lisäksi myös musiikki- ja tanssityöpajoja.

Nelipäiväinen ohjelma on perinteisesti keskittynyt Luunjaan. Tänä vuonna festivaalin pääkonsertti järjestetään kuitenkin Vanemuisen konserttisalissa, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista kulttuuripaikoista. Gaalakonsertissa nähdään esiintyjiä useista maista sekä kulttuureista, joilla ei ole omaa itsenäistä valtiota. Näistä esimerkkinä ovat udmurtit, joita edustaa tarttolaisryhmä Jumšan Gur eli ”Tartton udmurtit”. Festivaalilla on mukana myös esiintyjiä Latviasta, Liettuasta ja Ruotsista.

Gaalakonsertin aikana Vanemuisen eri kerroksissa järjestetään samanaikaisesti erilaisia tanssi-, laulu- ja musiikkiesityksiä. Festivaalin päätöskonsertti pidetään Viron kansallismuseossa.  Tilaisuudessa esitetään myös lyhyitä elokuvia, jotka esittelevät esiintyvien ryhmien kotikaupunkeja, maita ja kulttuureja. Lippuja Tartu Folkin tapahtumiin voi ostaa täältä.

Osa esityksistä on nähtävissä myös festivaalin YouTube-kanavalla. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä. Vaikka et pääsisi paikan päälle Tarttoon, kannattaa ehdottomasti tutustua Tartu Folkin upeaan ohjelmaan. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kansanmusiikki kansantanssi tapahtumat Tartossa tartto Tartu Folk vanemuine viron kansallismuseo

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää