Kulttuurikeskus Siurun asemakaava sai kaupunginvaltuuston hyväksynnän
Teksti Susanna Poikela
Kuvat 3+1 arhitektid, Tarton kaupunki, Tiit Grihin
Tarton kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Uueturu 1 -tontin ja sen lähialueen asemakaavan, joka mahdollistaa kulttuurikeskus Siurun rakentamisen. Siuru tulee kokoamaan saman katon alle kaupunginkirjaston ja taidemuseon sekä uuden tapahtumakeskuksen. Rakennustyöt alkavat joko tämän vuoden lopussa tai 2027 vuoden alussa. Rakennushankkeen kokonaiskuluarvio on tällä hetkellä 92 miljoonaa euroa.
4,5 hehtaarin kokoiselle tontille nouseva kulttuurirakennus mahdollistaa paremmin kansainvälisten taidenäyttelyiden ja kulttuuritapahtumien järjestämisen Tartossa. Siurun uskotaan myös kasvattavan merkittävästi taidemuseon ja kirjaston kävijämääriä. Taidemuseon kävijämäärän on arvioitu jopa kymmenkertaistuvan.
Vuoden 2022 joulukuussa käynnistetty kaavaprosessi on ollut nykyisen valtuuston yksi keskeisimmistä aiheista. Sen eri vaiheissa on perusteellisesti käsitelty muun muassa kulttuurikeskuksen sijaintia, alueen viheralueita, liikennejärjestelyjä, leikkipuiston tulevaisuutta, Emajoen rannan suunnittelua sekä monia muita kysymyksiä.
”Siuru-kulttuurikeskuksen rakentaminen on epäilemättä hyvin kunnianhimoinen hanke, joka vaikuttaa koko kaupungin kehitykseen. Olen iloinen, että yksi tämän pitkän prosessin vaihe on nyt saatu päätökseen ja että olemme luoneet perustan laadukkaan, kulttuurilla rikastetun julkisen tilan syntymiselle Tarton sydämeen”, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kaspar Kokk.
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää