Tuoretta tietoa Virosta
25.5.2025 | Historia

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

Teksti Susanna Poikela
Kuva J. Sarapuu

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

 

Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka keskittyy vironruotsalaisten kulttuuriperintöön ja vaiheisiin 1900-luvulta nykypäivään.

Vironruotsalaiset ovat asuttaneet Viron länsirannikoa ja sen saaria vuosisatojen ajan. Kirjallisten lähteiden mukaan ainakin 1200-luvulta lähtien. Näyttelyn kuraattori Kristel Rattus korostaa, että rantaruotsalainen kulttuuri kehittyi samaan tahtiin muun Viron kanssa. Suuri murros tapahtui toisen maailmansodan aikana, kun suuri osa vironruotsalaisista pakeni Ruotsiin.

”Tätä tapahtumaa pidetään usein vironruotsalaisen asutuksen ja kulttuurin häviämisenä Virosta, aivan kuin kulttuuri olisi lakannut olemasta”, sanoo Rattus. Monet kyllä sulautuivat sodan jälkeen valtaväestöön, mutta muistot siirtyivät silti eteenpäin, ja nykyään vironruotsalaisten jälkeläisiä elää sekä Virossa että Ruotsissa. Monelle juuret tulevat yllätyksenä, ja joskus ne paljastuvat vasta sukututkimuksen kautta. Onneksi yhä on heitä, jotka haluavat vaalia ja kehittää vironruotsalaista kulttuuriperintöä järjestämällä yhteisöpäiviä sekä laulu- ja tanssijuhlia Länsi-Virossa” Rattus kertoo.

Näyttely on monitasoinen ja visuaalisesti vangitseva. Se tuo esiin arkielämän rytmejä, vuodenaikojen vaihtelua ja alueellisia erityispiirteitä, taustanaan Itämeri, joka yhtä aikaa tarjosi vapautta ja asetti rajoja. Esillä on lukuisia esineitä, jotka kertovat vaikuttavia tarinoita, arkistomateriaaleja, valokuvia ja henkilökohtaisia muistoja.

Kävijät saavat näkökulmaa rantaruotsalaisten kulttuuriin, identiteettiin ja siihen, miten tämä historiallinen vähemmistöyhteisö on onnistunut säilyttämään olemuksensa historian myllerrysten keskellä.

Näyttely Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. on avoinna Viron kansallismuseossa 25.5.2025–28.6.2026.

 

Lue lisää samasta aiheesta
ERM näyttelyt rantaruotsalaiset tartto viron kansallismuseo vironruotsalaiset

19.8.2025 | Historia

Salkku lompakkona

Salkku lompakkona

Lopulta inflaatio oli niin pitkällä, ettei pieniä ruplan seteleitä enää laskettu. Ne niputettiin sadan kappaleen nipuiksi, ja näitä nippuja … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe on festivaali, joka järjestetään Tallinnassa jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Fstivaali kutsuu esittävän taiteen ammattilaisia esiintymään ja esittelemään … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Uusi omatoiminen kierros vie sinut ainutlaatuiselle matkalle ympäri Helsinkiä Olympiaterminaalin ja muiden olympiateemaisten rakennusten maailmaan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

10.8.2025 | Historia

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Heinäkuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisista ja niiden osana Tallinnassa järjestetyistä purjehduskisoista. Suomi saavutti olympiaregatasta yhden … Lue lisää

23.7.2025 | Historia

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää

22.7.2025 | Historia

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää

20.6.2025 | Historia

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Juhannusyön hämärässä valossa jämerä virolainen isäntämies riisuutui peltonsa kulmalla. Sitten hän alastomana alkoi peltoa kiertää, kuinka monta kierrosta – … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää