Tuoretta tietoa Virosta
8.5.2025 | Kulttuuri

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Teksti Johanna Heinonen

Kuva Inkredo Designer / Unsplash

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

 

Kansainvälinen valokuvataiteen biennaali Tallinna Fotokuu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa Tallinnassa 5.9.–31.10. Pääohjelma koostuu kolmesta eri näyttelystä.

Biennaalin avaa tunnettujen virolaisten taiteilijoiden Tanja Muravskajan ja Sirje Rungen yhteisnäyttely Hapral pinnasel. Näyttely järjestetään Kai-taidekeskuksessa. Ohjelmaan kuuluu myös valokuvanäyttely Tallinnan julkisessa kaupunkitilassa sekä Viron ja Suomen valokuvataiteilijoiden yhteisnäyttely Hobusepea- ja FOKU-gallerioissa.

”Tallinnan valokuvakuukauden tämänvuotisessa ohjelmassa on kolme erilaista näyttelyä, joista kukin tarkastelee valokuvan kasvavaa roolia kuvien kyllästämässä maailmassa. Valokuvaus on yhä vahvemmin läsnä arjessa, mutta taide tarjoaa tilaa pohdinnalle ja mahdollisuuden kehittää visuaalista lukutaitoa”, kertoo biennaalin johtaja Kulla Laas.

Tanja Muravskajan ja Sirje Rungen yhteisnäyttelyn on kuratoinut Mėta Valiušaitytėn (Ranska/Liettua). Näyttely yhdistää teoksia dialogisesti ja käsittelee materiaalisuutta sekä valokuvauksen eri havaintotapoja.

Ohjelmaan kuuluu perinteisesti myös taiteen tuominen julkisiin tiloihin. Tämänvuotisen kaupunkitilanäyttelyn kuraattorit Kati Ots (Viro) ja Trine Stephensen (Norja) tutkivat, miten valokuva voi toimia paitsi visuaalisena kuvana myös veistoksellisena elementtinä, joka luo tietyn tilan ja vaikuttaa siihen, miten tila koetaan.

Yksi merkittävimmistä uudistuksista on ensimmäinen yhteisprojekti Suomen kanssa. Viron valokuvataiteilijoiden yhdistys (FOKU) tekee yhteistyötä Suomen vastaavan tahon (VTL) kanssa järjestäen yhteisnäyttelyn, joka nähdään samanaikaisesti Hobusepea- ja FOKU-gallerioissa. Projektin tavoitteena on lisätä virolaisten ja suomalaisten yhteistyötä taiteen tekemisessä ja kuratoinnissa. Näyttelyn yhteydessä järjestetään tapaaminen ja julkinen keskustelupaneeli alan ammattilaisille. Tallinnassa alkanut näyttelysarja jatkuu Suomessa vuonna 2026.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Fotokuu kai-taidekeskus tapahtumat tapahtumat Tallinnassa valokuvataide valokuvaus Viron kulttuurirahasto

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää