Tuoretta tietoa Virosta
18.12.2024 | Kulttuuri

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

Teksti Ingel Kink
Kuva promo

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

 

Maailmankuulu hiphop-tähti 50 Cent saapuu konsertoimaan Tallinnan laululavalla 8. elokuuta 2025. Legendaarinen räppäri tunnetaan muun muassa hiteistään ”In Da Club”, ”Candy Shop” ja ”21 Questions”. 

Viimeisten kahden vuoden aikana 50 Cent on esiintynyt loppuunmyydyillä stadioneilla ympäri maailmaa ja noussut alan suurimpien joukkoon. Viime vuonna artisti esiintyi Latviassa ja Liettuassa keräten konsertteihin noin 35 000 fania. Tallinnan konsertti on tällä kertaa hänen ainoa keikkansa Baltian alueella. Paikalle odotetaan kymmeniä tuhansia faneja ympäri Eurooppaa.

50 Cent (Curtis Jackson) on myynyt jo yli 30 miljoonaa albumia ja ansainnut lukuisia arvostettuja palkintoja, mukaan lukien Grammyn, Primetime Emmyn, Billboard Music Awardsin ja World Music Awardsin. Hänen toinen albuminsa, The Massacre (ilmestyi 2005), vahvisti hänen paikkansa hip-hopin tähtikaartissa.

Upeista live-esityksistään tunnettu 50 Cent esiintyi taannoin myös Dr. Drenin, Snoop Doggin, Kendrick Lamarin, Mary J. Bligen ja Eminemin rinnalla miljoonille televisiokatsojille Yhdysvalloissa Super Bowlin puoliajalla. 

Musiikkiuransa lisäksi 50 Cent on taitava tuottaja ja näyttelijä. Hänen kriitikoiden ylistämä TV-sarja Power on inspiroinut useita kylkiäistuotteita, ja hänen tuotantoyhtiönsä, G-Unit Film & Television, jatkaa hittisarjojen ja dokumenttien luomista.

Konsertin lipunmyynti alkaa 19. joulukuuta kello 10.00. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
50 Cents Curtis Jackson hip hop konsertit rap tallinnan laululava tapahtumat tapahtumat Tallinnassa

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää