Teksti Susanna Poikela
Kuvat Pärnun nykytaiteen museo
Väreissä on voimaa sekä yksittäin että yhdessä, kaikki riippuu yhdistelmästä ja harmoniasta. Kirkas ja himmeä, intensiivinen ja hillitty, valinta vastakohtien välillä on aina erilainen. Näin on myös Viron tekstiilitaiteilijoiden liiton yhteisnäyttelyyn osallistuvien tekijöiden kohdalla. Yhdistelmien kirjo herättää katsojan näköaistin havainnomaan värien ja muotojen loputtomia kombinaatioita. Näyttelyn kuraattori on Aet Ollisaar.
Jo perinteeksi muodostunut Viron tekstiilitaiteilijoiden liiton vuosinäyttely on tervetullut tapahtuma sekä osallistujille itselleen että yleisölle. Pärnun nykytaiteen museon vuosinäyttelyssä on esillä myös vuoden 2023 palkittujen tekstiilitaiteilijoiden töitä. Vuoden tekstiilitaiteilija 2023 palkinnon saaja oli Aet Ollisaar, Vuoden nuori tekstiilitaiteilija 2023 oli Maria Kristiin Peterson ja vuoden tekstiiliteokseksi 2023 valittiin Maryliis Teinfeldt-Grinsin yhteisöprojekti Kes mäletab viimasena? Kes mäletab paremini? (suom. Kuka muistaa viimeisenä? Kuka muistaa paremmin?). Kadi Pajupuu sai tuomariston erikoispalkinnon pitkäjänteisestä ja johdonmukaisesta tekstiilitaiteen tutkimuksesta ja kehittämisestä.
Näyttely Aasta värv on kirju (suom. Vuoden väri on kirjava) on avoinna 7.12.24–2.03.25
Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää
10.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera. 8.–15.8. … Lue lisää
8.8.2026 | Kulttuuri
RuhnuRahu 2026
Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää
6.8.2026 | Kulttuuri
Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026
21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää
Narvan oopperapäivät järjestetään 14.–15.8. jo kymmenennen kerran. Juhlavuoden ohjelmisto on tosin aiempaa suppeampi – tällä kertaa vain kaksipäiväisenä järjestettävässä tapahtumassa … Lue lisää
4.8.2026 | Vapaa-aika
Ülemisten Yöjuoksu 2026
Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää
3.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
6.8. Mobyn konsertti, Tartto Suosittu ja palkittu yhdysvaltalainen DJ Moby tekee Tarton laululavalla paluun vuosien mittaiselta kiertuetauolta. Mies soittaa musiikkia, jossa … Lue lisää
3.8.2026 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Tallinnan merellinen elämys koko perheelle – Viron merimuseo vie veden alle ja vuosisatojen taakse
Tallinna tunnetaan keskiaikaisesta vanhastakaupungistaan, mutta kaupungilla on myös toinen, vahvasti merellinen puoli. Vain lyhyen kävelymatkan päässä satamasta sijaitseva Viron merimuseo … Lue lisää