Tuoretta tietoa Virosta
6.11.2024 | Kulttuuri

Pelottava hapankurkkukausi alkaa Etelä-Viron museoissa

Teksti Ingel Kink
Kuvat SA Alatskivi Loss, ERM

Pelottava hapankurkkukausi alkaa Etelä-Viron museoissa

 

Etelä-Viron museoissa alkaa erikoista nimeä kantava tapahtuma. Hapankurkkujen kautena tunnettuun museofestivaaliin osallistuu lähes kymmenen museota ja seikkailukeskusta tarjoten yleisölle aavemaisia ja kauhistuttavia elämyksiä. Kävijöille on tarjolla kummitusretkiä, kauhuiltoja ja muita ihokarvat pystyyn nostattavia elämyksiä. Tapahtumalla houkutellaan ihmisiä museoihin myös vuoden hiljaisimpana aikana. 

Museoiden kauhujen päiviä symbolisoi hapankurkku, aivan kuten Amerikan halloweenia symbolisoi kurpitsa. Etelä-Viron matkailuyritysten kattojärjestön kampanjapäällikön Brigitta Nõmmikin mukaan tavoitteena on brändätä hiljainen sesonki uudelleen. 

”Viime vuoden rauhallisten tapahtumien sijaan tänä vuonna tarjoillaan jännittäviä kokemuksia”, Nõmmik kuvailee. 

Yleisöohjelmassa on tarjolla muun muassa opastettuja kierroksia pimeän aikaan, pelottavia illallisia, kauhuelokuvia ja ”kauhistuttavia” hapankurkkuja, joita Peipsijärven kurkuntuottajat ovat valmistaneet tapahtumaa varten. 

Tapahtumaan osallistuvat, Viron kansallismuseo, Tarton kaupunginmuseo, Jääkausikeskus, Kalevinpoja koda -museo, Palamusen museo, Alatskivin linna, Juhani Liivin museo ja Viron maantiemuseo. Elämyksiä tarjoavat myös LostFearin seikkailupelit. 

Lue lisää tapahtumasta virallisilta kotisivuilta.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Etelä-Viron museot Hapankurkut museossa Kauhu matkailu museot museot virossa näyttelyt

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää