Tuoretta tietoa Virosta
3.10.2024 | Vapaa-aika

Äänestä Itä-Viron paras uusi seikkailukohde

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Maila Meldre

Äänestä Itä-Viron paras uusi seikkailukohde

 

Itä-Viron matkailuverkosto järjestää Paras uusi seikkailu -kilpailun jo kahdeksannen kerran. Kilpailun tarkoituksena on esitellä Itä-Viron alueen lukuisia uusia ja houkuttelevia seikkailukohteita eri kohderyhmille.

Paras uusi seikkailu -kilpailun voittaja selviää 10. lokakuuta ja äänestämällä voi vaikuttaa siihen, kuka tänä vuonna voittaa arvostetun ja tärkeän tittelin. Raati kävi arvioimassa kohteita syyskuussa ja nyt raadin lisäksi odotetaan myös yleisön antamia ääniä. 

Kilpailuun valittiin tänä vuonna yhdeksän eri kohdetta ja aktiviteettiä, joita olivat  muun muassa arpajaispaketti Toilan kylpylähotelliin, yhteiskokkaaminen Toilan Mereresto -ravintolassa, Salaperäinen Sillamäe -näyttely ja hevosretki Alutagusen metsissä.

Kaikkien äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan neljä sadan euron lahjakorttia georgialaiseen ravintola Miminoon. Äänestyksen voittaja julkaistaan 5. joulukuuta. Voit seurata Itä-Viron matkailu-uutisia Itä-Viron ystävät -facebooksivuilta.

 

Oman äänesi voit antaa täällä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
itä-viro Itä-Viron matkailu Itä-Viron matkakohteet Mimino Narva Sillämäe Toila Spa

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää