Kylmää kyytiä rasvalle
Teksti Susanna Poikela Kuvat Kadi Tetremäe
Yläkuvassa vartalo ennen kryolipolyysia ja alhaalla hoitokertojen jälkeen.
Minu Kallis Keha on erikoistunut kryolipolyysihoitoihin. Tämä on vartalonmuokkausmenetelmä, jossa jäädyttämällä eliminoidaan kehon eri alueille kertynyttä rasvaa ja selluliittiä. ”Myöhemmin nämä kuolleet rasvasolut poistuvat elimistöstä aineenvaihdunnan mukana”, hoitolan omistaja Kadi Tetremäe opastaa. Miten sitten käytännössä hoito toteutetaan?
Laitteen imukupit asetetaan hoidettavalle alueelle. Esimerkiksi vatsan seudulla käytetään yleensä kahta imukuppia. Aluetta jäähdytetään asteittain, kunnes saavutetaan matala hoitolämpötila, jota rasvasolut eivät enää kestä.
”Jäähdytysvaihe kestää noin vartin, jolloin laitteen imukupit jäähtyvät -7 asteeseen. Jäähdytettävällä alueella tuntuu aluksi kihelmöintiä, joka voimistuu asteittain. Iho jäähtyy kuitenkin hitaasti ja keho tottuu kylmän tunteeseen, joten tämä vaihe ei ole kovin kivulias”, kertoo hoitolan toinen omistaja Liina Normet.
Kun laite on saavuttanut halutun -7 astetta, imukupit jätetään vaikuttamaan vielä noin puoleksi tunniksi. Kehon eri alueilla on eri vaikutusajat, esimerkiksi vatsan kryolipolyysi kestää 45 minuuttia.
Hoidon lopussa imukupit irrotetaan varovasti ihosta. Iho on aluksi kylmästä tunnoton ja sitä lämmitellään varovasti käsillä. Tunto palautuu noin tunnin sisällä melko lailla kokonaan. Mutta vielä seuraavana päivänä voi esiintyä arkuutta riippuen onko hoidettava alue ollut laaja. Mitä laajempi alue, sitä pidempään palautuminen kestää.
Kryolipolyysin jälkeen on hyvä ottaa noin tunnin verran rauhallisesti ja juoda runsaasti vettä. Hikijumppaa, saunaa tai esimerkiksi infrapunaa tulee välttää neljän seuraavan päivän ajan. Mutta jos asiakas on esimerkiksi lomamatkalla, hän voi nauttia vapaasti ostoksista, ruoasta ja nähtävyyksistä.
Hoidon kerrotaan poistavan jopa 30 prosenttia vaikutusalueen rasvasoluista. ”Hoito kannattaa uusia noin kahden kuukauden jälkeen, jotta saavutetaan parhaat tulokset rasvasolujen poistossa”, neuvoo Liina Normet.
Minu Kallis Keha, Kalaranna tee 8-10, Tallinna.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
- Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman
Lue lisää samasta aiheestahoikentavat vartalohoidot kauneus kauneushoidot kauneushoitolat Tallinnassa kryolipolyysi Minu Kallis Keha rasvaimu