Tuoretta tietoa Virosta
7.6.2024 | Kulttuuri

Perinteiset hansapäivät valtaavat koko Viljandin kaupungin 

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Perinteiset hansapäivät valtaavat koko Viljandin kaupungin 

 

Viljandin hansapäiviä vietetään tänä viikonloppuna 7.–9.6. Koko kaunis Viljandin kaupunki täyttyy kaupustelijoista, esityksistä, musiikista ja muusta ohjelmasta. Hansapäivillä juhlistetaan historiallista hansaliittoa, johon myös pieni Viljandin kaupunki kuului aikanaan. 

Mitä hansamarkkinat olisivat ilman keskiaikaista ohjelmaa? Tällä kertaa keskiaikainen alue toimii Bonifatiuksen Killan pihalla ja sen ympäristössä. Keskiaikaiselta alueelta löytyy tyypillisiä keskiaikaisia ammattikuntia ja toimintaa koko perheelle.

Viljandin vanhankaupungin kaduilla voi tehdä monenlaisia löytöjä, kuten käsitöitä, designia, taidetta, ruokaa ja juomaa. Myyntikojuja on vanhassakaupungissa, Kauba- ja Lossi-kadulla, Johan Laidonerin aukiolla sekä kartanon puistossa. Lauantaina ja sunnuntaina Viljandin laululavan alueella järjestetään myös hansamarkkinat.

Suosittu kahviloiden yö pidetään lauantaina 8. kesäkuuta kello 18.00–00.00 välisenä aikana. Tällä kertaa kahvilatapahtuma on Paalajärven rannalla. Lisätietoa löytyy tapahtuman facebook-sivulta. Kahviloiden yön lisäksi Viljandin hansapäivillä on tarjolla tanssiesityksiä ja konsertteja.

Viljandin hansapäivien ohjelma on runsas ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä

 

Lue myös:

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hansapäivät keskiaika markkinat tapahtumat Viljandi viljandin hansapäivät

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää