Tuoretta tietoa Virosta
2.6.2024 | Luonto

Korkeimmat huiput, vanhimmat puut, komeimmat putoukset 

Pienestä maasta löytyy kiinnostavia luonnon ennätyksiä, kuten ikivanhoja puita ja suuria vesiputouksia. Niistä monet ovat myös suosittuja nähtävyyksiä.
Teksti Mikko Virta
Kuvat Mikko Virta, Sven Začek, Andrei Chertkov  

Korkeimmat huiput, vanhimmat puut, komeimmat putoukset Peipsijärvi on kuin meri. Aavaa ulappaa riittää niin kauas kuin silmä kantaa. Kauksista alkava Viron pisin hiekkaranta on kesällä lomailijoiden suosiossa.

 

Vanhin puu – Tamme-Laurin tammi

Viron vanhin ja samalla myös ympärysmitaltaan suurin puu on Etelä-Virossa Urvastessa kasvava Tamme-Laurin tammi. Tammivanhuksella on ikää peräti 700 vuotta, joten se on nähnyt monet sodat ja mullistukset keskiajalta tähän päivään. Ympärysmittaa puulla on kahdeksan metriä. Jättimäinen puu on kirvoittanut monia uskomuksia. Tarinan mukaan puu sai nimensä tulen jumala Lauritsilta, joka asusteli sen sisällä. Puu oli kuvattuna myös Viron kymmenen kruunun setelissä.

Viron pisimmät puut ovat Põlvan maakunnassa Ootsipalussa, jossa männyn korkeudeksi on mitattu 46,6 metriä ja kuusen 48,6 metriä. Koska kuusi kuivui muutaman vuosi sitten, on korkeimman puun titteli nyt Ootsipalun männyllä. Puujättien iäksi on arvioitu kaksi sataa vuotta.

 

Viron paksuin ja vanhin puu Tamme-Laurin tammi kasvaa Urvastessa Etelä-Virossa.

 

Pisin joki – Võhandujoki

Etelä-Virossa virtaava Võhandu on Viron pisin joki. Yli 160 kilometrin matkan mäkisessä maastossa kiemurteleva joki laskee Peipsijärven eteläosaan Lämmijärveen. Pitkä joki on suosittu melontakohde, jossa järjestetään joka kevät suosittu melontatapahtuma Võhandun maraton, johon osallistuu tuhansia melojia.

Pitkiä jokia on maassa muuallakin. Pärnujoki on Viron toiseksi pisin joki (145 km) ja suosittu melontakohde sekin.

Viron ja Venäjän välissä virtaava Narvajoki on virtaamaltaan koko maan suurin. Rajajoen virtaama ylittää moninkertaisesti kaikkien muiden Viron jokien virtaamat.

 

Viron korkeimman mäen huipulla kohoaa näkötorni, josta avautuvat hienot näkymät kumpuilevaan maisemaan.

 

Korkein mäki – Iso Munamäki

Suomalaisesta saattaa tuntua, että koko Viro on tasainen kuin pannukakku. Ja tasainen se todella onkin maan länsi- ja pohjoisosissa. Virosta löytyy kuitenkin oikeita mäkiä. Maan korkein huippu kohoaa Etelä-Virossa Haanjan seudulla, jossa Iso Munamäki kohoaa yli 300 metriä merenpinnasta. Haanjan luonnonpuisto on muutenkin mäkistä seutua, jossa riittää kukkuloita ja syviä laaksoja. Mäkiä löytyy myös Otepään ja Karulan seuduilta.

Vaikka Koillis-Viro muuten onkin tasaista seutua, kohoaa maisemassa tummia mäkiä kuin pieniä tuntureita. Kyseessä ovat öljyliuskeen kaivamisen tuloksena syntyneet puolikoksimäet. Niistä korkein on Kohtla-Järvellä, jossa tekomäen huippu kohoaa yli 160 metriä merenpinnan yläpuolelle.

 

Suurin järvi – Peipsijärvi

Viron suurimmasta järvestä ei ole epäilystäkään. Mahtava Peipsijärvi alkaa pohjoisesta Itä-Virumaalta ja jatkuu etelään Setomaalle asti. Pituutta järvellä on yli 150 kilometriä ja leveyttä parhaimmillaan 47 kilometriä. Euroopan viidenneksi suurimman järven pinta-ala on 3 555 neliökilometriä. Järvi koostuu kolmesta osasta: Peipsin Suurjärvestä, Lämmijärvestä (myös Kuumajärvi) ja eteläosan Pihkovanjärvestä. Järvi sijaitsee Viron ja Venäjän välissä, joten se on samalla myös EU:n rajajärvi. Peipsijärvi on suosittu lomakohde, jonka rannoilta löytyy erilaista luontoa ja kulttuuria.

 

Pisin hiekkaranta

Viron pisin hiekkaranta sijaitsee Peipsijärven pohjoisrannalla, jossa yhtenäisellä hiekkarannalla on pituutta yli 30 kilometriä. Kauksin seudulta alkava ranta jatkuu aina Viron itärajalle Vask­narvaan asti. Smolnitsan hiekkadyynit kuuluvat Alutagusen kansallispuistoon. Pitkä ranta on kesällä lomalaisten suosiossa, joten esimerkiksi Kauksissa on kesäkuukausina monipuoliset palvelut matkailijoita varten.

 

Tallinnan itäpuolella sijaitseva Jägalan putous on ympäri vuoden upea näky.

 

Viron korkeimmat ja leveimmät putoukset

Viron korkein putous on Itä-Virumaalla sijaitseva Valaste. Korkeutta putouksella on noin 30 metriä. Valaste on syntynyt peltojen kuivatusojan suulle, joten kyseessä ei ole luonnon oma putous. Siitä huolimatta Valaste on upea näky varsinkin runsaan veden aikaan. Kohisevaa putousta voi ihailla jyrkänteeltä alas vieviltä portailta turvallisesti.

Viron levein putous on Tallinnan itäpuolella sijaitseva Jägala. Viron Niagaraksikin kutsuttu putous on parhaimmillaan jopa 60 metriä leveä. Kolmas kuuluisa vesiputous on Tallinnan länsipuolella sijaitseva Keilan putous. Kaikki kolme putousta ovat suosittuja luonnon nähtävyyksiä, joita käy vuosittain ihastelemassa kymmeniä tuhansia ihmisiä. 

 

Mahtavimmat rantajyrkänteet

Viron korkein rantatörmä on itäisessä Virossa sijaitseva Ontika, joka kohoaa merenpinnasta noin 55 metrin korkeudelle. Näkymät jyrkänteen reunalta Suomenlahdelle ovat huikeat. Yhtenäistä jyrkännettä jatkuu Sakasta Ontikalle noin 20 kilometrin verran. Pohjois-Viron rantajyrkänne on osa 1 200 kilometriä pitkää Baltian klinttiä, joka alkaa Ruotsin Öölannista ja jatkuu Laatokalle asti. Pohjois-Viron klinttiä on ehdotettu Unescon maailmanperintölistalle. Hienoja rantajyrkänteitä on myös Tallinnan länsipuolella Pakrinniemellä ja Saarenmaalla Pangan seudulla. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
luontokohteet luontomatkailu matkailu mikko virta Viron luonto Viron luontokohteet Viron luontonähtävyydet

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää