Tuoretta tietoa Virosta
19.2.2024 | Vapaa-aika

Satumaassa lauletaan ystävien kanssa

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Satumaa

Satumaassa lauletaan ystävien kanssa

 

Satumaa on yksi Tallinnan vanhimmista ja legendaarisimmista karaokebaareista. Se sijaitsee keskeisellä paikalla Viru-kadulla, joka tunnetaan muotiliikkeistään, ravintoloistaan ja baareistaan.

Karaokebaarin tarina alkoi Suomenlahden pohjoisrannalla Helsingissä jo vuonna 1999. Tallinnaan Satumaa avattiin vuonna 2013. Asiakaskunta on kansainvälistä ja monenikäistä.

”Vuosien varrella kanta-asiakaskuntaa on myös kertynyt. Monet suomalaiset ammatteihinsa jo valmistuneet opiskelijat käyvät vieläkin meitä moikkaamassa”, suositun karaokebaarin perustaja Rami Rundgren kertoo.

Karaokea voi laulaa monella kielellä, muun muassa suomeksi, englanniksi, viroksi, saksaksi ja espanjaksi. Kappaleita on laaja valikoima ja jokainen löytää valikoimasta varmasti mieleistä laulettavaa. Baarin tunnelma on välitön eikä vasta-alkajankaan tarvitse jännittää estradille astumista.

Tripadvisorissa kehuttiin paljon palvelua, hintatasoa ja tunnelmaa. Sivustolla Satumaata kiitettiin erityisesti hyvästä tunnelmasta ja palvelusta.

Karaokea on laaja valikoima ja laulut sopivat melkein kaikille. Juomat ovat kohtuuhintaisia ja ne tarjoillaan nopeasti. Sisustus on uskomaton ja tunnelma on aina katossa”, kirjoitetaan yhdessä arvostelussa.

”Asiakaskunta on tämän paikan tähtiä”, toisessa arvostelussa painotettiin.

Koska karaokenälkä voi yllättää minä päivänä tahansa, Satumaan ovet ovat avoinna joka päivä kello 18.00 aina kello 4.00 asti aamua.

 

Karaokebaari Satumaa, Viru 4, Tallinna.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
baarit illanvietto karaoke karaokebaarit Tallinnassa musiikki Rami Rundgren satumaa

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää

13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika

Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää

12.7.2026 | Vapaa-aika

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

2.7.2026 | Vapaa-aika

Vesille venosen mieli…

Vesille venosen mieli…

…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää

30.6.2026 | Vapaa-aika

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää

23.6.2026 | Vapaa-aika

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää