Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2024 | Kulttuuri

Nuoret muusikot jammailevat tänään Viljandissa ja Tallinnassa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Susanna Poikela, Karoliine Kõiv

Nuoret muusikot jammailevat tänään Viljandissa ja TallinnassaPhilly Joe’s on Tallinnan kuuluisin jazzklubi, jossa tiistaisin järjestetään kaikille avoimet jamit. Sisäänpääsy on ilmainen.

 

Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian musiikkitiedekunnan opiskelijat järjestävät jamit Viljandissa. Mulks -viinibaarissa voi nauttia tänään jazzista ja funkista sekä muista musiikin genreistä.

Lavalle mahtuvat kaikki instrumentalistit ja laulajat, ja illan aikana voi nauttia erilaisten kokoonpanojen musisoinnista. Ovet avataan kello 19.30 ja talon bändi soittaa kello 20. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 

Toiset jamit järjestetään samaan aikaan Tallinnassa Philly Joe’s jazz-baarissa. Näissä jameissa soittavat ja laulavat muusikot ja MUBAn opiskelijat sekalaisissa kokoonpanoissa.

Tänään baarissa teemana blues, jonka lisäksi on mahdollista, että poiketaan myös muiden musiikkigenrejen puolella. Jameja järjestetään säännöllisesti tiistaisin kello 20 alkaen. Tämäkin tapahtuma on ilmainen.

 

Mulksissa järjestetään säännöllisesti jameja. 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
jamit konsertit MUBA Mulks musiikki Philly Joe’s Viljandi

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää