Unelma omasta kirkosta
Kirkkoherra Hannele Päiviöllä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus Virosta.
The Baltic Guide pääsi tutustumaan seurakunnan toimintaan samana päivänä, kun seurakuntakodissa oli suomalaislasten muskari ja pyhäkoulu. Keskusteluumme osallistui myös Hannele Päiviön aviopuoliso Markku.
Lempeä-ääninen Päiviö kävi ensimmäistä kertaa maassa jo neuvostoajalla käynnistämässä rippikoulusysteemiä. Silloin kastettiin kerralla kymmeniä ihmisiä, kokonaisia perheitä. Hänen kouluttamistaan ensimmäisistä nuorisotyöntekijöistä on kasvanut Viron kirkon uutta sukupolvea.
”Kun Viro itsenäistyi, niin ihmisiä tuli valtavasti kirkkoon. Aikuista ihmistä ei voi kastaa, jollei hän ole käynyt rippikoulua. Siksi jopa kaksisataa rippikoululaista saattoi olla kirkossa samaan aikaan. Samasta perheestä saattoi olla mukana mummo ja lapsenlapsi. Nuorten rippikouluja ei järjestetty erikseen, se oli melkoinen haaste opettajalle”, Päiviö kertoo kokemuksistaan.
"Järjestimme Huopalahden ja Haapsalun seurakuntien yhteisiä rippikoululeirejä nuorille. Majoitus oli puolijoukkueteltoissa. Meitä suomalaisia oli kolmisenkymmentä. Maa oli silloin vielä osa Neuvostoliittoa. Kokemus on jäänyt mieleen. Tulimme tänne pakettiauto täynnä ruokaa. Onneksi virolainen rajatarkastaja ei edes katsonut tavaroitamme.”
”Leirillä oli 100 henkeä, mutta virolaisten käsitys leiristä oli toinen kuin meillä. Heidän kokemuksensa oli muodostunut pioneerileireistä eli leiri tarkoitti lomaa. Joka päivä tuli alueelle nuoria Ladalla: viltti nurmikolle ja nenä aurinkoon! Virolaisille oli vaikea ymmärtää, että perunatkin pitää kuoria. Rippikoululeirillä kaikki osallistuvat yhteisiin töihin. Kulttuurien erilaisuus tuli vahvasti esiin.”
Miten neuvostoaika vaikutti uskonnonopetukseen?
”Neuvostoaikana alle 18-vuotiaiden uskontokasvatus oli kiellettyä. Kirkon jäsenet ja rippikoulun käyneet joutuivat myös vaikeuksiin työelämässä tai asunnon hankkimisessa. Nuorten rippikouluperinnettä ei ole siis syntynyt. Nuoret 14–15 -vuotiaat haluavat oppia ryhmissä, vanhemmille toimii tässä maassa tyypillinen luennointi. Aikuisten rippikoulu on yhä virolainen perinne.
Tällä hetkellä tallinnalaisella Kaarlin seurakunnalla on jo pitkät perinteet nuorten rippikoulujen järjestämisestä, niitä vetävät juuri ne meidän opettamamme henkilöt. Rippikoulun merkitys on suuri myös kirkon jäsenmääriin, koska 18-vuotiaat lähtevät tyypillisesti pois kotoaan, etenkin opiskelemaan muille paikkakunnille. Uudella paikkakunnalla kirkkotien löytäminen voi olla vaikeaa”
Mikä on virolaisten seurakuntien tulevaisuus?
”Täällä seurakunnat pienevät. Kirkkoon liitytään vuodeksi kerrallaan ja jäsenmaksut maksetaan suoraan kirkolle, seurakunnan virastoon. Täällähän seurakuntaan liittyminen tapahtuu vasta konfirmaatiossa. Sillä on valtavan suuri merkitys. Suomessa ollaan jo kasteen kautta seurakunnan jäseniä. Kun Suomessa on vahva ristiäisperinne, niin täällä se on ohut. Neuvostoajan pelon ilmapiiri elää aavistuksenomaisesti vieläkin.”
Mihin ihmiset uskovat?
Markku Päiviö tuntee työnsä kautta myös venäläistä kulttuuria: "Virossahan ei ole uskonnon opetusta. Uskomuksilla ja horoskoopeilla on suuri merkitys. Se on myös neuvostoajan peruja, mutta olemme Virossa samalla itäisen ja läntisen kulttuurin rajalla. Monien ihmisten nykyiset maailmakatsomukset perustuvat kansanuskomuksiin ja niistä tehtyihin uusiin sovellutuksiin. Etenkin Viron maaseudulla eli vahvana kansan oma maausko ja saksalainen herrakirkko ei päässyt koskaan kansan pariin. Yksinkertaisesti sanottuna täällä yhdistyy ortodoksinen ja protestanttinen uskonto maauskoon.”
Poikkeaako virolainen arvomaailma suomalaisesta?
”Täällä on kuin murrosikäinen yhteiskunta, nuori päätäntävalta ja paljon individualismia. Neuvostoaikana täällä luotiin uskonnottomat, ateistiset vastineet kasteelle, konfirmaatiolle ja avioliittoon vihkimiselle. Riitti säilyi, mutta sisältö muuttui. Mikään niistä ei ole pyhä. Toisaalta ihmiset kysyvätkin: Mikä on pyhää? Mikä oikeasti on arvokasta? Kirkossa halutaan herättää arvokeskustelua. Täällä puhutaan arvoista, mutta ei oikein tiedetä, mitä se merkitsee tai mihin arvot perustuvat.
Kristillisistä toimituksista ainoastaan kristilliset hautajaiset säilyttivät asemaansa neuvostoaikana. Niistä ei seurannut sanktioita eli rangaistusta. Yhteiskunta palkitsi ateististen riittien valitsemista. Nuoripari sai lahjan, jopa asunnon, kun valitsi siviilivihkimisen. Jos taas valitsi kirkollisen vihkimisen, menetti opiskelu- tai työpaikkansa tai ei saanut asuntoa.”
Viro on kovin patriarkaalinen maa. Miten se näkyy kirkon piirissä?
”Virossa on naispappeja, vaikka naispappeudesta ei ole koskaan tehty erityistä päätöstä. Seurakunnat ovat kutsuneet naisteologeja tehtäviinsä. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että olen ainoa nainen Tallinnan kirkkoherroista. Keskustelu kävi aluksi kokouksissa yli pääni, mutta vähitellen ”kulumalla” on paikka löytynyt. Tietysti siihen vaikuttaa myös kielitaidon karttuminen.
Papistossa on olemassa paljon erilaista ajattelua. Toisaalta vahvasti lähes katolista ja toisaalta hyvin vapaata. Papistosta monet ovat opiskelleet ulkomailla, Suomessakin ja ajatuksia sekä kokemusta on tullut sieltäkin. Polarisoitumistahan on koko yhteiskunnassa. Se on ehkä juuri sitä murrosikäisen yhteiskuntaan kuuluvaa, voimakasta kannanottoa asioiden puolesta. On mielenkiintoista ja mukavaa olla tällaisessa mukana.”
Miten suomalaisuus näkyy jokapäiväisessä toiminnassanne?
”Minut pitää täällä Virossa ihmiset. Meidän seurakuntamme ihanat mummot, inkerinsuomalaiset vanhukset, joilla on valoisa ja positiivinen elämänasenne ja kyky olla hetkessä, elää päivä kerrallaan. Lähes jokainen heistä on ollut pienenä tyttönä Siperiassa. Tietysti myös ulkosuomalaiset äidit lapsineen. On hienoa seurata lasten kasvamista. Seurakunnassa eletään yhdessä, arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa.
Voimme olla täällä mukana kaikissa suomalaisten tapahtumissa suurlähetystöstä alkaen. Ei ole tarvetta vetää rajoja, jokainen voi olla oma itsensä, vaikkei kuuluisikaan seurakuntaan. Olemme kuin kyläpappeja. Täällä työskentelevät suomalaiset ovat tärkeä osa seurakunnan toimintaa. Samassa me seurakunnassa yhdistämme suomalaisia ja virolaisia eri tavoin.
Suomalaiset Kauneimmat joululaulut -konsertit ovat tulleet jo perinteeksi muuallakin Virossa. Hotelleista otetaan yhteyttä ja kysytään, miten esimerkiksi pääsiäisenä voidaan tulla kirkkoon. Kirkkomme on monelle tänne matkustavalle suomalaisille toinen kotikirkko, etenkin jouluna.
Tulevasta toiminnasta kerrottakoon, että Inkerin rykmentin muistomerkki paljastetaan 11.6. Inkeri laulujuhlien yhteydessä. Siihen on koottu kaikki kaatuneiden nimet ja se tulee ruotsalaisen Pyhän Mikaelin kirkon seinään.”
Voivatko suomalaiset viettää häitään Virossa?
”Minulla ei ole täällä vihkimisoikeutta, mutta voin toimittaa avioliiton siunaamisen. Edellispäivänä voi solmia avioliiton Suomessa maistraatissa ja järjestää Virossa avioliiton siunaamisen ja hääjuhlan. Kaava on lähes sama tahdon-kysymyksineen ja häämarsseineen. Erikoiset päivämäärät, kuten tulevan marraskuun 11. päivä aiheuttavat myös kyselyitä. Kesän aikana on tavallisesti noin kymmenen tilaisuutta.
Täällä on hienoja paikkoja häiden järjestämistä varten kartanoista alkaen, mutta myös kirkon suhteen pitää olla ajoissa liikkeellä. Kirkosta pitää myös maksaa vuokraa, maksu on noin 100 euroa. Täällähän ei ole kirkollisveroa ja kirkkojen ylläpitäminen maksaa. Jäsenyys Suomen kirkossa ei merkitse ilmaisia kirkollisia palveluja Virossa.”
Miten seurakunnan toimintaa voisi tukea?
”Seurakuntamme on osa Viron kirkkoa, mutta seurakuntaan voi liittyä kummijäseneksi lahjoittamalla haluamansa summan tai 30 euron vuosijäsenmaksun verran. Silloin ei tarvitse erota suomalaisesta kotiseurakunnasta. Samassa syntyy kulttuureja ylittävää ystävyyttä ja yhdistävyyttä.”
Kirkkoherra Hannele Päiviön suurin unelma on, että jonain päivänä Tallinnassa olisi edes vaikka pieni, mutta ihan oma suomalaiskirkko. Kaikki voivat auttaa seurakuntaa toiveen toteuttamisessa.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT MATS ÕUN
Lue lisää samasta aiheesta
