Tuoretta tietoa Virosta
2.1.2024 | Kulttuuri

Viron suosituin museo sijaitsee Tartossa

Teksti Mark Taylor
Kuva Ragnar Vutt

Viron suosituin museo sijaitsee Tartossa

 

Vuonna 2023 Viron kansallismuseo (ERM) on ollut ehdolla Viron museopalkinnon seitsemässä kategoriassa yhdeksästä. Myös Kantar Emorin tekemä tuore markkinatutkimus osoittaa, että museo on edelleen vierailijoiden ykkönen.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että ERM on edelleen arvostettu ja houkutteleva museo. Teemme parhaamme säilyttääksemme tämän korkean tason. Uusia näyttelyitä luotaessa asetamme etusijalle kävijäkokemuksen ja saavutettavuuden. Näyttelymme perustuvat ERM:n tutkimustyöhön ja kokoelmiin, ja haluamme olla yhä enemmän myös konservoinnin, digitoinnin ja museokasvatuksen keskus”, ERM:n johtaja Kertu Saks sanoo.

Viron museoiden ja elämyskeskusten suosiota ja vetovoimaa mittaavan tutkimuksen mukaan Viron kansallismuseon kävijät olivat erittäin tyytyväisiä kokemukseensa. Vuonna 2023 käydyimmät museot olivat ERM ja Lennusadam. Melkein viidennes (23 prosenttia) Viron asukkaista pitää Viron Kansallismuseota suosikkinaan tai parhaana museona, ja viidennes väestöstä aikoo vierailla museossa vuoden 2024 aikana.

ERM ottaa osaa Tarton kulttuuripääkaupunki 2024 -hankkeeseen. Vuotta juhlitaan Viron kansallismuseossa uusien näyttelyiden parissa. Ensimmäinen niistä on helmikuussa avattava suurnäyttely ”Kuka omistaa yön?”, joka valaisee öistä kaupunkielämää. Näyttely ”Surrealismi 100. Praha, Tartto ja muita tarinoita” avataan keväällä yhteistyössä Tarton taidemuseon ja Prahan kansallisgallerian kanssa ja syksyllä koittaa japanilaisen visuaali- ja äänitaiteilijan Ryoji Ikedan ainutlaatuinen näyttely. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ERM historia kulttuuripääkaupunki museot näyttelyt tartto viron kansallismuseo

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää