Vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta teatterin keinoin
Teksti Susanna Poikela
Kuvat tapahtuman järjestäjä
Narvassa eilen alkanut kansainvälinen Vapaudenteatterifestivaali on nostanut tämän vuoden teemoiksi sotaa käyvän Ukrainan ja Keski-Aasian maita, joiden on löydettävä uusia tapoja ja rooleja muuttuvassa geopoliittisessa tilanteessa.
Festivaalilavalle nousee pieniä teattereita maista, joissa sananvapaudessa on vakavia uhkia tai ongelmia, ja joissa teatterintekijät ovat altistuneet luovaa toimintaa rajoittavalle sensuurille.
Narvan kaupunki on oikea paikka järjestää vapauden tematiikkaa teatterin keinoin käsittelevä kansainvälinen festivaali. Viron itäisin rajakaupunki sijaitsee kahden eri kulttuurin ja kielen rajalla. Eurooppalaisten tuntema vapaa maailma toisaalta päättyy Narvaan ja toisaalta se alkaa myös sieltä.
Teatteriesityksistä voi nauttia eri puolilla kaupunkia. Festivaalin keskuspaikkana toimii Vaba Lava -teatterikeskus osoitteessa Linda 2.
Junamatka Narvaan taittuu noin kahdessa ja puolessa tunnissa ja lähtöjä Tallinnan Baltian asemalta on viisi kertaa päivässä. Normaalihintainen junalippu maksaa vain 10,80–13,52 euroa.
Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää
13.8.2026 | Kulttuuri
Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle
Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää
13.8.2026 | Kulttuuri
Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?
Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää
12.8.2026 | Kulttuuri
Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026
Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää
11.8.2026 | Kulttuuri
Viinifestivaalit Viimsissä
Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää
10.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera. 8.–15.8. … Lue lisää
8.8.2026 | Kulttuuri
RuhnuRahu 2026
Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää
6.8.2026 | Kulttuuri
Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026
21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää